Taylor Jenkins Reid: Daisy Jones & The Six

Vaikka luin Taylor Jenkins Reidin The Seven Husbands of Evelyn Hugon vasta tämän vuoden tammikuussa, tuntuu siltä, että olisin lukenut sen vähintään puoli vuotta sitten. Kirja jätti suuren vaiku Kun Storytelissä huomasin Reidin uusimman teoksen äänikirjana, päätin testata sitäkin (välimainintana, valitettavasti storytel-kokeiluni jäi toistaiseksi siihen kahteen viikkoon. Ihan liian kallis palvelu tämänhetkiseen rahatilanteeseeni. Pitää joskus ottaa uusiksi käyttöön).

Daisy Jones & The Six sijoittuu 70.luvulle ja kertoo The Six-nimisestä bändistä ja Daisy Jonesista, nousevasta laulaja-lauluntekijästä, joista kumpikaan ei yksinään ole vielä päässyt suuryleisön suosioon. Kun bändi ja Daisy Jones kuitenkin päätyvät tekemään yhdessä Honeycomb-kappaleen, se saa huiman vastaanoton. Kirja kertoo tarinan siitä, miten The Six ja Daisy Jones päätyivät keikkailemaan yhdessä, mikä siinä meni vikaan, ja miksi he lopulta erosivat.

Kirja on kerrottu kokonaan haastatteluformaatissa, mikä toimi varsin luonnollisesti etenkin äänikirjana. Kaikilla hahmoilla on oma lukijansa, joten välillä saattaa jopa unohtaa kirjan ihmisten olevan fiktiivisiä. Samanlaista romaanin rakenteella leikittelyähän oli Evelyn Hugossakin, mutta nyt perinteisestä formaatista ollaan irtauduttu täysin. Huomasin kuitenkin, että ainaiseen haastatteluun kyllästyy hieman, vaikka tarina ja hahmot kiehtovia ovatkin.

Kirjaa on monin tavoin vaikea olla vertailematta edeltäjäänsä. Kummankin kirjan keskiössä on varsin viallinen mutta silti (tai ehkä sen takia) pidettävä naishahmo. Evelyn on tottunut tekemään julkeitakin asioita elämässä selvitäkseen ja saadakseen kaiken mitä haluaa, Daisy vain yksinkertaisesti tekee mitä huvittaa. Itse pidän Evelynistä edelleen yli kaiken, mutta hyviä naishahmoja etsiville Daisy Jones on ehkä lukemisen arvoinen teos.

Minulta jäi ehkä jokin kerros kirjasta ymmärtämättä, sillä en tiedä 70-luvun bändeistä yhtään mitään. Moni asia The Sixin ja Daisy Jonesin elämässä on ilmeisesti lainattu oikeiden bändien ja artistien taustoista, joten sellaisten ystäville kirjassa voi olla jotain kivoja viittauksia tai vähintään nyökkäyksiä.

Kaiken kaikkiaan Daisy Jones and The Six on kiinnostava teos, mutta formaatiltaan ainakin minulle hiukan puuduttava. Se käy mielenkiintoista keskustelua ihmissuhteista ja etenkin rakkauden ja vihan rajasta. Seuraavaa Reidin historiallista kirjaa odotellessa.

Julkaisuvuosi 2019
Ballantine Books (Äänikirja: Random House Audio)
368 sivua
Äänikirja
Englanniksi

3½/5

Marissa Meyer: Scarlet (The Lunar Chronicles #2)

Olen kirjoittanut sarjan aiemmasta osasta Cinderistä arvion tänne.

Marissa Meyerin Scarletissa tapaamme jälleen Cinderin ja Kain, mutta tutustumme myös uuteen päähenkilöön Scarletiin maapallon toisella puolella Ranskassa. Punahilkka-sadun hengessä punahiuksinen Scarlet etsii kadonnutta isoäitiään ja tutustuu epäilyttävään mieheen joka kulkee nimellä Wolf. Wolf tuntuu tietävän katutappelu-uransa lisäksi Scarletin isoäidin olinpaikasta enemmän kuin tämä tahtoisi kertoa.

Scarlet jatkaa tarinaa täysin Cinderin hengessä. Tarina on edelleen hyvin jännittävä ja haluankin palavasti tietää, mihin se on menossa. Scarletissa oli ehkä hieman enemmän hitaita kohtia kuin Cinderissä, mutta se voi johtua myös siitä että luin ensimmäisen osan yli puoli vuotta sitten. Tällä kertaa pistin seuraavan osan heti Adlibriksen huimalla kymmenen prosentin naistenpäiväalella tilaukseen, joten toivottavasti samanlaista taukoa ei tapahdu uudestaan!

Scarlet on päähenkilönä vähän raivostuttava. Hän on todella epäileväinen ja hänen mielensä toimii shounen-päähenkilömäisen yksiraiteisesti, sillä tavoitteena yli kaiken löytää isoäiti. Toisaalta tämä on perusteltavissa juonen kautta, mutta toisaalta sen olisi ehkä voinut toteuttaa hieman hellemmin lukijan hermoja ajatellen. Onneksi ihanaa Cinderiä nähdään noin puolet kirjasta.

Scarlet on edeltäjänsä tavoin tyylikästä, melko simppeliä mutta viihdyttävää pehmoscifiä satuestetiikalla. Nautin etenkin sarjan tyylikeinosta omistaa jokainen osa uudelle naispäähenkilölle, sillä oikeasti kivat naishahmot ovat valitettavasti young adultinkin puolella paikoin hieman hakusessa. Vahva suositukseni aiemman osan lukeneille!

Julkaisuvuosi 2013
Feiwel & Friends
454 sivua
Oma
Englanniksi

4½/5

Anu Holopainen: Ihon alaiset

Miten paljon hyvää Karisto onkaan suomen young adult -valikoiman suhteen tehnytkään! Tänään arvosteluvuorossa on vuonna 2015 ilmestynyt, alun perin minulta täysin ohi mennyt Anu Holopaisen Ihon alaiset. Ennen viime Hel-YA!-tapahtumaa tosiaan lueskelin ennakkoon suhteellisen paljon tapahtumaan osallistuneita kirjailijoita, mutta Holopaiseen asti en ehtinyt. Hänen uusin teoksensa Sydänhengitystä ei kuulostanut aivan minun jutultani, mutta Ihon alaisten takia saatan itse asiassa haluta lukea senkin näin jälkikäteen.'

Ihon alaiset kertoo muutamasta eri hahmosta tulevaisuuden Suomessa, jossa kauneusleikkaukset ovat arkipäiväisempi asia kuin Etelä-Koreassa. Jara haluaisi leikata kaiken kauniimmaksi välittömästi, mutta on vielä alaikäinen. Inka ei ole varma, haluaako hän ylipäätään muuttaa itseään. Matiaksen perhe on suuri nimi plastiikkakirurgian saralla, mutta hän ei jaa siskonsa ja äitinsä kanssa samaa rakkautta leikkauksia kohtaan. Nimimerkillä Plastikprincess bloggaavalla tytöllä on kaikki keinot käytössä rintaimplantit saadakseen.

Kirjan dystooppinen maailma on  sen tason dystopiaa, jossa maailma vielä toimii ja on suunnilleen entisensä. Ihmiset ja heidän ajatuksensa vain ovat kovin pelottavia. Aihetta käsitellään hieman kärkkäämmin ja vähemmän kliinisesti kuin Scott Westerfeldin Ugliesissa, jossa meininki on dystopiaa isolla deellä. Kuitenkin Ihon alaisten 200 sivuun mahtuu useampia näkökulmia kuin Ugliesiin, ja monet niistä ovat melko provosoivia. Toimiva kokonaisuus siis, sanoisin.

Mielestäni kirja onnistuu välttämään pahimmat sudenkuopat mihin tämänkaltaiset tarinat voivat langeta. Provosoivasta luonteestaan huolimatta kirja ei väitä, etteikö leikkauksista ja muista muokkauksista seuraisi mitään hyvää. On vapauttavaa nähdä itsensä juuri sellaisena kun on aina haaveillutkin, mutta toisaalta ihminen ei ole koskaan täydellinen. Lisäksi tätä kritisoivat ihmiset saavat paljon ikävyyttä osakseen. En voi sanoa, ettenkö ymmärtäisi kirjan keskeisen kysymyksen kumpaakin puolta.

Kirjan formaatti on mielenkiintoinen. On blogipostauksia, haastatteluja ja perinteisempää kerrontaa neljästä eri näkökulmasta. Koska kirja on kovin lyhyt, mielikuvaksi jää, että tässä on vasta välähdysmäinen pintaraapaisu kirjan maailmaa. Uskaltaisin suositella myös dystopiaan jo väsähtäneille lukijoille.

Julkaisuvuosi 2015
Karisto
202 sivua
Oma
Suomeksi

4/5

Magdalena Hai: Kolmas sisar

Kaivelin luonnoksistani tämän postauksen sen takia, koska Magdalena Hain Kolmas sisar on Finlandia-ehdokkuutensa vuoksi taas kerran relevantti. Royaumen aikakirjat -sarjan aloitusosa kertoo Lunesta, mustan noidan tyttärestä, ja Cielistä, valkoisen noidan tyttärestä. Kun Cielin luonto ei paljastakaan itseään oikealla hetkellä, tytöt joutuvat pakoon Maahan, jossa he joutuvat erikoisen koulun oppilaiksi. Lunen ja Cielin elämää värittävät pelko Royaumen tapahtumista ja söpöt pojat.

En ole koskaan lukenut paljoa suomalaista fantasiaa, enkä edes tunne, että sitä olisi ollut helposti saatavilla aiemmin. Nyt kuitenkin genren edustajia on alkanut nousta tietoisuuteeni, ja Kolmas sisar edustaa tätä edelleen melko harvinaista lajia tämän vuoden lukemistossani. Tästä johtuen en ole kovin pätevä vertailemaan kirjaa muihin suomenkielisiin fantasiakirjoihin.

Muutenkin koen olevani hieman vähemmistössä kirjan kanssa, sillä jostain syystä minulla oli suuria vaikeuksia päästä kirjaan sisälle. Luin Kolmatta sisarta varmasti ainakin kuukauden ajan, eikä minkäänlaista luonnollista imua oikeastaan tapahtunut. Tapahtui se perinteinen, että luin sivun ja huomasin, etteivät aivoni lainkaan rekisteröineet sivun tapahtumia, mistä johtuen  piti lukea sama sivu uusiksi. Tästä päättelisin, etten ehkä ollut kirjan suurinta kohdeyleisöä. Kirjalle omistamastani ajasta johtuen muistan kuitenkin kirjan hahmot ja tapahtumat melko hyvin, joten ehkä kirja vain vaatii enemmän aikaa.

Yksi tekijä joka sai minut ylipäätään aloittamaan kirjan, oli se, että kirjaa kutsutaan takakannessakin "mangahenkiseksi". Koska olen harrastanut japanijuttuja paljon enemmän kuin lukemista, nämä elementit kenties jäivät minulle niin pinnallisiksi, etten oikeastaan älyä, mikä siinä sitten on olevinaan mangahenkistä. Maskottieläin, taikakoulu, taikahiukset? Ehkä jollekin, jolle manga on enemmänkin vieras estetiikka kuin oikea kerronnan muoto, se voi olla maagista, mutta minulle henkilökohtaisesti mikään ei ollut niin "mangaa", että kansikuvakin on sen tyylinen. Haluaisin vain tietää, että kuinka tietoisia ja tarkoituksellisia kirjan Sugar Sugar Rune -paralleelit ovat...

Toinen kirjan minulle myynyt asia on se, että kirjaa myytiin homoilla. Teknisesti kaikki (?) noidat ovat panseksuaaleja, joten vähemmän yllättäen päähenkilöillämmekin on kokemusta nimenomaan tytöistä. Siksi en juuri riemastunut siitä, että molemmat päähenkilömme paritetaan miehille tai miehenoloisille henkilöille. Varmasti tosi jännää joo, että Maassa on poikiakin, mutta kai ne tytötkin ovat aika erilaisia kuin Royaumessa... Kenties seuraavissa osissa tätä teemaa käsitellään hieman onnistuneemmin, mutta eka osa on kyllä sen suhteen pettymys. Kenties kaikki viime aikoina lukemani queerimpi kirjallisuus on hemmotellut minut piloille :D

Kaiken kaikkiaan kirja on ihan solid fantasiateos, ei vain ehkä suurin suosikkini. Kirja on ehkä hitusen verran liian pitkä. Olisin myös kaivannut hieman enemmän taikakoulua Propsit kuitenkin Haille siitä, että ylipäätään sijoitti tarinan taikakouluun - varmaankin Harry Potter -vertailun pelossa harva uskaltaa tehdä sen näin itsevarmasti.

Julkaisuvuosi 2018
Otava
557 sivua
Kirjastosta
Suomeksi

3/5

Juri Nummelin: Sadan vuoden unet: satuja aikuisille

Luin Juri Nummelinin toimittaman Sadan vuoden unet: Satuja aikuisille -novellikokoelman kesällä Goodreads-lukuhaastetta varten, ja onnistuin vasta nyt kirjoittamaan siitä. Muistelen teoksen olleen ihan hyvä lukukokemus novellikokoelmaksi.

Kirja tarjoaa aikuisia uudelleenkerrontoja ja muita mukaelmia tutuista ja vähemmän tutuista saduista. Vaikka "aikuinen satu" tuo mieleen ennen kaikkea jotkut 50 shades -satuversiot, mutta aikuisuus tarkoittaa kenkäfetissin lisäksi kokoelmassa myös muun muassa mielenterveysongelmia, kela-tukia ja vähän vaikka mitä. Suosikkeihini kuuluvat Johanna Sinisalon Hantta ja Kertsi ja Artemis Kelosaaren Marleena ja uusi maailma. Pitänee joskus tutustua näiden kirjailijoiden tuotantoon!

En yleensä pidä antologioista kokonaisuutena paljoa, ja se toistui tämänkin teoksen kanssa. Osa teksteistä on huomattavasti vahvempia ja mieleisiäni, kun taas jotkut lähinnä huonolla tavalla epämukavia tai jopa hieman noloja. Epämukavien novellien joukkoon kuului esimerkiksi Markus Leikolan hölmöläiskertomus Pidennetty. Novellikokoelman hyvä puoli onneksi on, että jos jokin tarina ei nappaa, sen ohi pääsee nopeasti,

Kirjaa lukiessani havaitsin, miten vähän loppujen lopuksi ajattelen satuja. En oikeastaan tiedä niistä paljoakaan pakollista Disney-oppimäärää enempää. Usein minulla oli vaikeuksia alkuperäisten satujen tunnistamisessa. Onneksi kirjan lopussa oli jokaiselta kirjailijatla lyhyt pätkä oman kertomuksensa taustoista, mitä oli mielenkiintoista lukea.

Suosittelisin kirjaa ennen kaikkea saduista ja synkistä, aikuisista versioista kiinnostuneille. Toisaalta mielestäni aikuisuus näkyi saduissa ihan mielenkiintoisillakin tavoilla, kuten aluksi mainitsinkin, mutta kuitenkin useimmiten aikuisuus on synonyymi kuin seksille ja/tai väkivallalle. Kenties joukkoon olisi sopinut hieman positiivisempiakin aikuisuuden kuvauksia.

Julkaisuvuosi 2017
Jalava
331 sivua
Kirjastosta
Suomeksi

3/5

Neal Shusterman & Jarrod Shusterman: Dry

Neal Shusterman on minulle ennestään tuttu Scythestä, joka kuuluu oikeastaan suosikkikirjojeni joukkoon. Valitettavasti Dry ei aivan päässyt samalle tasolle, mutta sillä on omat vahvuutensa. Neal kirjoitti kirjan poikansa Jarrodin kanssa, ja se julkaistiin aiemmin tänä syksynä. Olen siis kerrankin ihan ajoissa!

Dry kertoo todellisuudesta, jossa Kalifornian vedentulo lakkautetaan. Ensiksi ongelmana on ruuhka ruokakaupan vesihyllyllä, mutta jo pian jano on sietämätön, ja tilanne astetta vaarallisempi. Kirja seuraa viiden nuoren porukkaa, joista keskeisin hahmo Alyssa yrittää löytää kaaoksen myötä mystisesti kadonneita vanhempiaan samalla pikkuveljeään suojellen.

Ennen kaikkea Dry'llä on hyvä idea ja tarkoitus. Dystopiakirjallisuus avaa lukijan silmät todellisille vaaroille aivan eri tavoin kun mikään tietokirja voi ikinä saada aikaan. Minulla ei olekaan varmaan koskaan ollut yhtä suuri kirjaimellinen jano kirjaa lukiessani! Samalla kylmää, puhdasta vettä arvostaa aivan eri tavalla kirjan luettuaan, ainakin hetkellisesti.

Ongelmakseni kirjan kanssa kuitenkin koitui sen yllättävä teineys. En olisi uskonut, että kirjan päähenkilöistä suurin osa on jotain 17-19 ikävuoden välillä, sillä kaikki käyttäytyvät kuin 13-vuotiaat. Toisaalta ya-kirjoja lukiessa tottuu nuoriinkin hahmoihin kaikessa ärsyttävyydessään, mutta tässä tapauksessa kontrasti ikien ja käytöksen välillä on niin suuri, että en pääse siitä yli. Kaipa Shustermanit ajattelivat, että katastrofin koittaessa melkein-aikuiset taantuvat lapselliselle tasolle.

Kirjan hahmot ovat edellä mainitusta syystä hieman ärsyttäviä. Inhokkini on Alyssan naapuri Kelton, joka on pikkupoikamaisen ihastunut Alyssaan, ja muistuttaa noloudeltaan hieman Simon vs. the Homo Sapiens Agendan Martinia. En voi spoilaamatta ihmetellä hahmon epärealistisuutta, mutta sanotaanko vaikka, että Keltonilla on mennyt sotaleikit hieman yli. Ylipäätään kirjan päähenkilöistä kaikki ovat mielestäni melko epäpidettäviä, mutta ei täysin sietämättömiä.

Dry pistää kuitenkin miettimään. Minuun suuren vaikutuksen tekivät pitkin kirjaa ripotellut välähdykset täysin sivullisten hahmojen näkökulmista. Näitä hahmoja ei tavata tarinassa muuten, mutta välähdykset antavat laajemman kuvan katastrofista kuin viiden hahmon näkökulmasta on mahdollista tarjota. Suosittelisin kirjaa hieman (tyyliltään, ei aiheeltaan) kevyempää dystopiaa etsiville.

Julkaisuvuosi 2018
Walker Books
399 sivua
Kirjastosta
Englanniksi

3/5

Claudia Gray: Defy the Stars

Sun, Moon, and Stars – Read a book that takes place in outer space 

Hei taas ja tervetuloa heinäkuussa lukemani kirjan pariin... Backlog on ikuinen ja niin edelleen. Tällä kertaa vuorossa on Claudia Grayn Constellation-sarjan aloitusosa Defy the Stars. Kirjan nappasin kirjastosta oikeastaan randomilla kesän lukuhaastettani varten, ja se osoittautui ihan kivaksi yllätykseksi.

Defy the Stars kertoo Genesis-planeettaa suojelevasta Noemista. Avaruussodan toisella puolella on ihmisen kaltaiseksi kehittynyt robotti Abel, joka on lojunut avaruudessa hylättynä jo vuosia, luojaansa kaivaten. Sattumalta Noemi löytää Abelin, ja heidän pitää auttaa toisiaan huolimatta siitä, että teknisesti ottaen he ovat vihollisia.

Totta puhuen en muista kirjan juonesta enää paljoa, koska se menee pitkälti kertakäyttöviihteen kategoriaan mielessäni. En yleensä pidä avaruusseikkailuista paljoakaan, joten muistelen sen hidastaneen lukutahtiani. Kuitenkin lopulta mielestäni kirjan juoni on ihan tarpeeksi uskottava. Kannen feikkitarrassa hehkutettiin kirjan olevan "for fans of Divergent", mikä ei juuri luonut suuria odotuksia, mutta mielestäni juurikin Divergentiin verrattaessa kirja tekee paljonkin oikein.

Huvittavaa kyllä. robotin ja ihmissotilaan välinen romanssi iski minuun paremmin kuin Divergentin mentori ja mentoroitava -suhde ihan ihmisten välillä. Aluksi ajattelin, että saisin elämäni naurut ja kenties robottipornoa, mutta kirjan sisältö on (muistaakseni) melko siveää. Romanssi on hyvin slow-burn, joten ainakin sen ystäville kirja on kenties ihan suositeltava, Kirja on ennen kaikkea romanttista scifiä, mutta scifielementtejäkin on, ja kirjassa jahdataankin erinäisiä aluksen osia ja mitä ikinä.

Divergentiin palatakseni, mielestäni Grayn kirjoitustyyli on paljon Veronica Rothin tyyliä onnistuneempi. Divergentistä jäi hieman lapsellinen ja naiivi fiilis, mutta Defy the Stars ei herättänyt sen kummempia ajatuksia kieleensä liittyen. Haittapuolena on se, että kirja ei ole ihan niin kevyt ja nopeasti ahmittava kuin Divergent. Kuitenkin, Grayn hahmot ovat puolestaan paljon muistettavampia ja persoonallisempia kuin Rothin, etenkin sivuhahmot! Vaikka kyseenalaistan kansitarran sisältöä jollain tasolla, sanoisin kuitenkin että Divergentistä vähänkin tykänneet saattaisivat saada tästä teoksesta jotain irti.

Julkaisuvuosi 2017
Hot Key Books
425 sivua
Kirjastosta
Englanniksi

3/5

Patrick Ness: The Rest of Us Just Live Here

Kuten olette ehkä huomanneet, olen naurettavan jäljessä postauksissani. Luin kesällä "liikaa" kirjoja enkä ihan tällä yksi postaus viikossa -tahdillani ole ehtinyt korjata tilannetta. Tässä näemme sen seuraukset jälleen kerran, eli arvostelu heinäkuussa lukemastani kirjasta syyskuussa! Oli miten oli, luin Patrick Nessin The Rest of Us Just Live Here -kirjan lukuhaasteen ulkopuolella, ja kirja osoittautui hienoiseksi pettymykseksi.

Oletko koskaan miettinyt, millainen kirja kertoisi Valitun Ihmisen naapureista, niistä tavallisista ihmisparoista jotka elävät outojen tapahtumien myrskynsilmässä täysin tietämättöminä? The Rest of Us Just Live Here kertoo juuri tämän tarinan. Kirjassa Aivan Tavallinen Teini Mikey haluaisi vain valmistua lukiosta ja kenties pussata ihastustaan Hennaa, mutta oudot indie-lapset (eli oudosti nimetyt nuoret, jotka ovat niin chosenoneja että muodostavat keskenään omanlaisensa joukon) tuntuvat puuhaavan jotain outoa.

Kirjan idea kuulosti kiinnostavalta paperilla, mutta lopulta minulle jäi fiilis siitä, ettei ideasta otettu aivan kaikkea irti. Olen nähnyt kirjasta yllättävän hyviäkin arvioita, mutta minun mielestäni kirja on NIIN mallia "setä kirjoittaa nuortenkirjoja". Nuorten elämän triviaaleja ongelmia lähinnä pilkataan, eikä kovin hauskasti tai kiinnostavasti. Vakavammatkaan osat eivät toimi, sillä "tavallisten" ihmisten ongelmina käytetyt anoreksiat ja muut (mielen)terveysongelmat sun muut tuntuvat lähinnä välineiltä kuvata että hei, nää on niitä oikeita ongelmia. Kirja on ilmiselvästi satiirinen, mutta Nessin satiiri on yhtä kulunutta kuin oikeat ya-tropeet, ettei siitäkään aspektista oikein saa mitään irti.

Yksi suurimpia ongelmia kirjoissa minun mielestäni on turha romantiikka. The Rest of Usissa Mikeyn ja Hennan välinen kemia on mielestäni täysin olematonta, eivätkä muutkaan romanttiset suhteet ole oikein sen parempia. Eniten romanttista latausta on Mikeyn ja hänen parhaan kaverinsa Jaredin välillä, ja he sentään ovat pelkkiä kavereita! Hahmot jäävät ylipäätään latteiksi, ja etenkin Mikey on erittäin epäpidettävä.

Kirja on ilmeisen inspiroitunut esimerkiksi Buffy the Vampire Slayeristä, mutta Buffyn hauskuus on tipahtanut pois. En ole varma kirjan indie kids -pilkan toimivuudesta, kun monesti spefi-tarinoissa (myös Buffyssa!) yliluonnollisuudet toimivat metaforina tai muuten vain ovat rinnastettavissa oikean elämän ongelmiin. The Rest of Usissa kaikki maailman pelastamishässäkkä toimii vastakohtana tavallisten ihmisten perhedraamalle ja mielenterveysongelmille, mutta mielestäni kumpikin näistä on ihan yhtä tärkeää... Kenties kirja on voimauttava lukukokemus oman elämänsä uniikeille lumihiutaleille, sillä satiirina en edelleenkään saanut siitä mitään irti.

Kaiken kaikkiaan kirja onnistuu todistamaan sen, että muistakin kuin valituista lapsista voi kirjoittaa. Ainakin näin käsiteltynä aihe vain jää melkoisen latteaksi ja yksinkertaisesti tylsäksi. Toisaalta, en lähtökohtaisesti välitä satiirista muutenkaan. Ehkä en vain tajua. Annoin kirjalle hieman armoa arvosanassa siksi, koska pidän Jaredista ja kirjan ideasta. En kuitenkaan välttämättä suosittelisi kirjaa juuri kenellekään.

Julkaisuvuosi 2015
Walker Books
317 sivua
Kirjastosta
Englanniksi

2/5

Tove Jansson: Kesäkirja

Get Your Grill on – Read a book that features summer recipes or outdoor summer activities
Backyard BBQ – Read a book that features a family reuniting or hanging out for the summer
Sand Between My Toes – Read a book that takes place in or around a beach/ocean

Tove Janssonin Kesäkirja osui niin täydellisesti useampaan kohtaan Goodreadsin kesälukuhaasteessa, puhumattakaan kirjan lyhyydestä, että minun oli melkein pakko lukea se. En ole aiemmin lukenut Tove Janssonilta mitään, en edes Muumi-kirjoja, joten en oikein tiennyt mitä odottaa. Näin ollen en voi juuri verrata Kesäkirjaa esimerkiksi Muumeihin, mutta nautin kirjasta lopulta kovasti.

Kesäkirja kertoo lyhyitä kertomuksia Sophian, tämän isoäidin ja isän kesästä pienellä saarella. Keskiössä on ennen kaikkea Sophian ja isoäidin suhde, kommellukset ja keskustelut. Kesään kuuluu niin hauskoja seikkailuja kuin hirvittäviä myrskyjäkin, mutta kotiinpaluu odottaa joka kesän lopussa.

Kirja pääsi yllättämään positiivisesti, vaikka en tietenkään odottanut sen olevan huonokaan. Kirja on ihan supertunnelmallinen. Vaikka saaristoelämä on hyvin kaukana minun elämänpiiristäni, kirjan luomat mielikuvat ovat niin eläviä, että aivan kuin olisin vieraillut kiejan saarella! Koska kirjan aihe on niin luonnonläheinen ja tavallaan ajaton, kirjan ilmestymisaika on helppo unohtaa. Kirja on julkaistu yli 40 vuotta sitten, mutta se puhuttelee edelleen - Nyt ilmastonmuutoksen ja muiden kauhujen aikana kirja on jopa aiempaa tärkeämpi.

Kirjan kiinnostavinta antia ovat sen kaksi päähenkilöä. Sophia ja isoäiti ovat totta kai hyvin eri ikäisiä, ja se näkyy heidän keskusteluissaan ja muissa tapahtumissa. Hahmot ovat hyvin kokonaisia. Heillä on pidettävät ja myös ärsyttävät hetkensä. Hahmot ovat siis tasapainoisia. Hauskasti myös mielestäni kirjaa voivat lukea niin nuoremmat kuin vanhemmatkin, ja saada siitä eri asiat irti - samoin kuin miten Jansson kuvaa Sophian ja isoäitinsä kommelluksia.

Julkaisuvuosi 2014 (1972)
WSOY
135 sivua
Kirjastosta
Suomeksi

5/5

Nina LaCour: Välimatkoja

Nina LaCourin Välimatkoja, tai We are Okay niin kuin olen englanninkielisessä kirjainternetissä tottunut näkemään, ei kuulu lukuhaasteeseni, mutta päädyin sen lukemaan kirjastosta bongattuani. Kirjan ihastuttava kansi on pidetty samana kuin alkuperäisversiossakin, joten se olikin melko helppo bongata verkkokirjastosta uusien kirjojen joukosta.

Välimatkoja kertoo Marinista, joka kirjan alussa odottaa ystäväänsä Mabelia kylään yliopiston asuntolaan, jossa tämä on viettämässä joululomaansa täysin yksin. Marinilla on paljon asioita jotka hän haluaisi Mabelille kertoa, mutta jostain syystä kaikki on vaikeaa. Välimatkoja on kuvaus yksinäisyydestä, paranemisesta ja menneiden hyväksymisestä.

Koska kirja on hyvin lyhyt, vain päälle 200 sivua, se toimii nopeana välipalana. Siitä huolimatta kirjan kansien väliin on saatu hyvin paljon koskettavaakin sisältöä. Kun contemporary-kirjojen keveydestä puhutaan, Välimatkoja on jossain hömpän ja raskaan välimaastossa. Se on kevytlukuinen, mutta silti ajatuksia herättävä.

Teoksen pääpointti minulle ei oleniinkään tarina, vaan kaikki pienet arkiset asiat. LaCourin tapa kuvata yksinäisyyttä on hyvällä tavalla kivuliasta. Marinin tunteet ovat vahvasti samaistuttavia ja hänen tarinansa puhutteleekin minua henkilökohtaisesti melko paljon. Jos olet koskaan tuntenut itsesi yksinäiseksi tässä maailmassa, suurella todennäköisyydellä saisit tästä kirjasta jotain irti.

Jostain syystä minun oli kuitenkin aluksi hieman vaikeaa päästä kirjassa alkuun, mutta loppua kohden minun oli puolestaan vaikea lopettaa. Kaikesta ylistyksestäni huolimatta se ei myöskään ole täyden viiden tähden kirja. En osaa paikantaa tekijöitä, jotka saivat minut alentamaan alkuperäistä viittä tähteä neljään ja puoleen, mutta teknisesti kirja lienee enemmän sitä luokkaa. Erittäin vahvana hyvänä puolena minun on kuitenkin lopuksi mainittava kirjan vaivaton representaatio. Päähenkilömme ovat kyllä naisista pitäviä naisia, mutta kirjassa ei ole oikeastaan kyse romanssista.


Julkaisuvuosi 2018 (2017)
Karisto
232 sivua
Kirjastosta
Suomeksi

4½/5

Marie Lu: Warcross

Goodreads Ultimate Summer Reading Challenge 2018
Embrace Your Geek – Read a book about geek culture 

Milloinkohan saisin koko backlogini tyhjäksi... Tällä kertaa heinäkuussa lukemistani kirjoista on vuorossa Marie Lun Warcross. Monen muun nykyhitin tavoin Warcross ratsastaa pelillisyyden aallonharjalla. Pelkästään kirjoista tulee äkkiseltään mieleen Ernest Clinen Ready Player One ja suomalaisista Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan Sensored Reality -trilogia. Sensored Realityn mukaan kuvioihin on hieman lainattu Japania ja päähenkilönä on tyttö, mutta yleisilme on huomattavasti värikkäämpi.

Warcross kertoo ankeahkoa elämää elävästä palkkionmetsästäjähakkerista Emikasta, joka hakkeroi tiensä vr-pelisensaatio Warcrossin maailmanmestaruuskisojen avausotteluun. Emika uskoo joutuvansa pidätetyksi temppunsa ansioista, mutta sen sijaan saakin kutsun Japaniin Warcrossin luojalta, Hideo Tanakalta.

En kutsuisi itseäni pelaajaksi, mutta tiedän peleistä suhteellisen paljon ei-pelaajaksi. Peliharrastajillekin kirja on varmasti mukavaa luettavaa, mutta yllättäen myös Japanin populaarikulttuurista yleismuotoisemmin pitävät ihmiset löytävät Warcrossista miellyttäviä piirteitä. Sen maailmaa voisi ihan hyvin olla suoraan animesta, ja hahmokaartikin on hyvin värikäs.

En voi sanoa ymmärtäneeni Warcrossia itsessään kamalan hyvin. Pelin teknisyyksiä ei käydä läpi, lukijan harmiksi ja onneksi. Sen takia minun oli hieman hankala ymmärtää muutamaa tapahtumaa pelin sisällä, mutta toisaalta se ei jää kamalasti vaivaamaan, koska sillä ei yksinkertaisesti ole paljoa väliä. Muutenkin minun oli aika helppo hyväksyä oudotkin asiat kirjassa sen takia, että Marie Lulla on jonkinlaisia siteitä peleihin ja pelialaan, ja näin ollen todennäköisesti tietää mistä kirjoittaa.

Hahmoista puheen ollen, Emika on päähenkilönä tasoa ihan ok. En muista juuri ärsyyntyneeni hänestä, mutta minulla ei ole kyllä kamalan hyviä muistikuviakaan. Kaikki hahmot jäävät jotenkin latteiksi. Pidin kuitenkin Hideosta, joka oli hyvässä kontrastissa Emikan kanssa. Hahmot toimivat kaiken kaikkiaan tarpeeksi hyvin tarinan kanssa. Tarina on tunnelman lisäksi kirjan suurin houkuttaja, vaikka esimerkiksi lopputwistin voi ennustaa aika nopeasti.

Kaiken kaikkiaan Warcross on värikäs ja nopea lukukokemus. Yllättäväksi tai kovin omaperäiseksi sitä ei voi juonellisesti sanoa, mutta se on yksinkertaisen hauska lukukokemus. Sitä voisi sanoa melkein söpöksi rakkauslauluksi videopeleille ja nykyteknologialle.

Julkaisuvuosi 2017
G.P. Putnam's Sons Books for Young Readers
353 sivua
Kirjastosta
Englanniksi

4/5

Neal Shusterman: Scythe

Goodreads Ultimate Summer Reading Challenge 2018:
Colours of Summer – Read a book that features a yellow, green, or sandy cover 
The Future is Bright – Read a book that takes place in the future

Pitkään katselemani mutta vasta äskettäin lukemani Neal Shustermanin Scythe osoittautui varsin älykkääksi dystopiakirjaksi. Kirja on ollut melkoinen hitti booktubessa jo jonkin aikaa, mutta kirjablogeissa tai muutenkaan Suomessa en juuri ole nähnyt kirjaa mainittavan.

Scythen maailmassa ihmiset eivät ole enää vuosiin kuollut luonnollisesti, sillä kaikki kuolemanaiheuttajat (tulta lukuunottamatta) on saatu taltutettua. Ainoa tapa kuolla on tulla modernin viikatemiehen, "scythen", tappamaksi. Kirja kertoo Citrasta ja Rowanista, jotka valitaan scythen oppilaiksi, vaikka he eivät sitä välttämättä haluaisikaan. Onko kaikki kuitenkaan yhtä reilua kuin se teoriassa kuulostaa?

Dystopiakirjat ovat tässä vaiheessa näin yleensä jo hyvin nähty juttu. Olen lukenut aika lailla nämä suosituimmat Divergentit, Maze Runnerit ja muut, mutta jotenkin Scythe ottaa täysin erilaisen näkökulman dystopiaan. Oikeastaan kirjaa voisi sanoa utopiaksi, sillä päällisin puolin sen maailmassa ei ole mitään vikaa. Seikkailua ja sokeaa kapinaa tärkeämpää on se, mikä on oikein ja mikä väärin. Tapahtumia ja toimintaa kirjasta ei puutu, mutta kiinnostavinta on ylipäätään seurata maailmaa ja sen hahmoja, ja pohtia kirjan keskeisiä moraaliongelmia ehkä itsekin. Kirja on nuorten aikuisten dystopiakirjaksi mielestäni kovin fiksu.

Kiehtovan konseptin ja juonen lisäksi hahmotkin toimivat. Päähenkilöt ovat molemmat pidettäviä, ja kaikki muutkin hoitavat hommansa. Etenkin Citra on uusi kirjahahmorakkauteni. Totta puhuen kirjoitan tätä arvostelua niin myöhään, etten oikeastaan muista oliko minulla sen kummempaa kritiikkiä kirjasta. En havainnut ainakaan pahoja aukkoja tai epäloogisuuksia, mikä on mielestäni dsytopiakirjalta ihan hyvin.

Kirja on ehkä hieman mustavalkoinen, mutta toisaalta se vain korostaa sen rakosista nousevia harmaita sävyjä. En tiedä miten toinen osa tulee toimimaan (vaikka se odottelee hyllyssä, hyi minua), kenties se lähtee rikkomaan tätä kaavaa vielä rajummin. Suosittelisin Scythea kaikille dystopiatarinoista pitäville, jotka kuitenkin haluavat kirjoiltaan jonkin verran syvyyttä.

Julkaisuvuosi 2016
Walker Books
448 sivua
Kirjastosta
Englanniksi

5/5

Chris Cleave: Voittamaton

Goodreads Ultimate Summer Reading Challenge 2018: Sports-a-holic – Read a book that features a popular summer sport

Tätä kesän mittaista lukuhaastetta varten olen joutunut lukemaan monenlaisia tarinoita, joihin en olisi muuten välttämättä tarttunut. Chris Cleaven Voittamaton on yksi niistä. Tarinani Chris Cleaven kanssa alkaa kuitenkin lukioajoilta. Luin nimittäin Cleaven Poikani ääni -kirjan, ja muistelen sen olleen ihan hyvä lukukokemus. Tätä Voittamaton -opustakin olen katsellut kirjakaupan alehyllyssä useampaan otteeseen. Sen kansikuva on ihanan pirteä, mutta sisällöstä ei voi juuri sanoa samaa.

Voittamaton kertoo kotimammautuneesta Katesta ja synkkää sinkkuelämää elävästä Zoesta. Naisia yhdistää maailmantason kilpapyöräilyura ja nuoruudesta kestänyt ystävyys. Katen kahdeksanvuotias tytär on sairastunut uudelleen leukemiaan. ja Zoe tekee huonoja valintoja ihmissuhteissaan, mutta kummankin heistä on määrä osallistua Lontoon olympialaisiin. Sääntöjä kuitenkin muutetaan niin, että lopulta ystävyksistä vain toinen voi osallistua.

En ole oikeastaan paras ihminen arvostelemaan tätä kirjaa, sillä luen tällaisia ei-spefi aikuistenkirjoja niin harvoin, etten tiedä "genren" konventioista tai omasta maustani tämänkaltaisten kirjojen suhteen. Tähän siis pieni disclaimerin poikanen, sillä vanhempi tai muuten aikuiselämään helpommin samaistuva lukija saattaa saada teoksesta enemmän. Minulla oli kirjaa lukiessani aivan liian nuori olo. Ammattiurheilijaelämä ja (syöpä)lapsiperhekuvaus ovat ehkä mahdollisimman kaukana omasta elämästäni.

Urheiluaspekti oli kuitenkin ihan kiinnostava noin muuten. Pyöräilyaiheisia kertomuksia en ole juuri nähnyt animen lisäksi missään, ja tässä tärkeimmät pyöräilijät ovat naisia. Kate ja Zoe ovat kuitenkin omilla tavoillaan aika epäpidettäviä: Zoe on ärsyttävän kilpailuhenkinen ja Kate on täysi ovimatto. Minulle onkin hieman mysteeri, miten hahmot ovat ystäviä edelleen.

Kirja on kielensä puolesta miellyttävä lukukokemus, mikään ei juuri pomppaa silmään niin hyvällä kuin huonollakaan tavalla. Aihepiiri kuitenkin on melko kurja. Kaikilla on koko ajan tasaisen ikävää, unohtamatta leukemiaa sairastavaa Sophieta. Mikäli sairailla lapsilla itkettäminen kuulostaa koskettavalta, kirja voi olla ihan lukemisen arvoinen.


Julkaisuvuosi 2014 (2012)
Gummerus
470 sivua
Kirjastosta
Suomeksi

3/5

Anne Rice: Veren vangit

Goodreads Ultimate Summer Reading Challenge 2018: Campfire Story – Read a book that scares the bejesus out of you

Tämän postauksen kanssa tapahtui aiemmin hieman kommelluksia, sillä julkaisin vahingossa luonnoksen, jota minun oli vain tarkoitus päivittää. Olen pahoillani kaikille, jotka sen ehtivät nähdä... Oli miten oli, tänään kuitenkin kirjoitan Anne Ricen Veren vangit -teoksesta.

Kirjan tarina on kerrottu haastattelumuodossa. Eräs nuorukainen haastattelee vampyyria, kirjan päähenkilöä Louisia tämän elämästä ja, noh, tietysti samalla myös kuolemasta. Kiinteä osa Louisin maailmaa on kaunis ja jokseenkin mystinen Lestat, joka myös teki hänestä vampyyrin.

En ollut koskaan aiemmin lukenut yhtäkään Anne Ricen kirjaa, joten tämän teoksen luettuani mietin, olisinko saanut tästä jotain irti ehkä hieman nuorempana ja vähemmän lukeneena. Kirjaa ylistetään sen takakannessa modernin kauhun perusteokseksi, mutta minulle lukukokemus oli korkeintaan ihan ok -tasoinen. Kirja ei ole erityisen viihdyttävä mutta ei toisaalta onnistu olemaan hirvittävän älykäskään lukukokemus. Viihdekirjaksi se yrittää liikaa olla syvällinen, mutta kenties käännöksenkin takia kirjan kieli jää vain tönköksi ja hankalasti luettavaksi.

Suuri pet peeveni kirjaa (tai käännöstä) lukiessani on se, miten kirjassa käytetään tiettyjä sanoja aivan liikaa. Joka toinen asia on esimerkiksi "kiihottava". Muuten se ehkä istuisi kirjan maailmaan, jossa vampyyrit ovat jännittävän seksuaalisia harrastamatta kuitenkaan seksiä, mutta ainakin suomeksi vaikutelma oli lähinnä korni.

En tiedä onko vika minussa vai kirjassa, mutta joka tapauksessa kirjaa oli siis jokseenkin hankalaa lukea. Luin kappaleen tai pari, ja siinä ajassa ehdin suunnilleen vajota transsiin, enkä millään hyvällä tavalla. Muutenkin kerronta oli makuuni liian unimaista ja hankalaa. Lisäksi, vaikka luin kirjan kauhustatuksensa vuoksi, en oikeastaan kokenut mitään siinä niinkään pelottavaksi. Jotkut konseptit, kuten Louis'n ja Lestatin "lapsen" Claudian lapsuus ja aikuisuus yhtä aikaa yhdistettynä Claudian ja Louis'n kummalliseen isä-tytät/rakastajat -suhteeseen, olivat ajatuksia herättäviä ja häiritseviä, mutta juurikin tuo Claudia-kuvio on kuitenkin niin epämukava etten voi suoranaisesti sanoa pitäneeni siitä.

On Veren vangeissa kuitenkin jotain hyvääkin. Pidin kirjan rakenteesta paljonkin, sillä mielestäni haastattelu yliluonnollisen olennon kanssa on todella oivaltava idea. Loppupuolella kuitenkin tuntui siltä, että koko konsepti unohdettiin taka-alalle. Lisäksi pidin Lestatin hahmosta, ja jollakin masokistisella tavalla haluaisin joskus lukea sarjan toisen osan ihan vain sen takia, että haluaisin kuulla tästä hahmosta lisää.

Julkaisuvuosi 2010 (1976)
Otava
414 sivua
Kirjastosta
Suomeksi

2/5

Mackenzi Lee: The Gentleman's Guide to Vice and Virtue

Goodreads Ultimate Summer Reading Challenge 2018: Take Pride – Read a book written by an LGBTQIA author or that features an LGBTQIA character
Ocean Blue – Read a book that takes place out on the water
Read the World -Read a book that takes place in a country, or focuses on a culture, other than your own

Kesäkuussa lukuhaastettani varten ensimmäiseksi luin Mackenzi Leen The Gentleman's Guide to Vice and Virtuen. Kirja on ollut ilmestymisaikanaan kirjatubessa hyvin suosittu, ja ilokseni bongasinkin sen nyt hieman myöhemmin oman kirjastoni valikoimasta.

Kirja kertoo Montysta, joka on isänsä harmiksi lantanut elämänsä valahtaa herrasmiehelle epäsopivaan kuntoon. Montyn suosikkiasioita ovat juhliminen, alkoholi, uhkapelit, miehet ja naiset, eli kuta kuinkin kaikki asiat joista hänen kivikasvoinen isänsä tahtoisi Montyn pysyvän kaukana. Loppuhuipentumana ennen tylsää aikuiselämän alkua Montyn ja tämän parhaan ystävän ja ihastuksen kohteen Percyn on määrä lähteä kiertämään Eurooppaa, mutta isä kuitenkin määrää poikien riesaksi heille "lapsenvahdin" matkalle.

Perusolemukseltaan kirja on seikkailua täynnä. Odotin kirjalta ehkä enemmän ihmissuhteita ja matkailua, mutta iso osa kirjan melko monesta sivusta käytetään kohellukseen ja pahiksilta karkuun juoksemiseen, Seikkailun oheen on heitetty myös muutamia ihmisoikeusongelmia, eli se ei ole teemoiltaan aivan höttöä. Tarkemmin ottaen kirjassa käsitellään homoutta (/biseksuaalisuutta, oikeastaan), sairauksia ja mustien asemaa aikansa maailmassa.

Kirjan juonenkäänteitä on ihan mukava seurata. Lukukokemuksena kirja on tasoa "ihan ok", joten minun on hankala keksiä siitä mitään sen kummempaa sanottavaa. Harmikseni en voi sanoa välittäneeni edes kirjan hahmoista paljoa. Percy ei ole erityisen muistettava. Kirkkaimmin juuri minua puoleensa vetää Percyn ja Montyn mukana matkustava Montyn Felicity-sisko, joka on myös saamassa oman kirjansa tänä syksynä.

Reaktioni Montyyn vaihteli hyvin paljon. Jossain vaiheessa aloin jo pitää hahmosta, mutta sitten tarkemmin miettiessäni minua alkoi toden teolla ärsyttää se, miten oikeastaan joka ikinen porukan matkallaan kohtaama ongelma on tavalla tai toisella Montyn aiheuttama, eikä hän myöskään tunnu oppivan matkan varrella paljoakaan. Muutenkin koko kirja on summattavissa kuta kuinkin niin, että tällä parin ongelmanuoren Suuri Seikkailu sotkee muiden nihmisten elämiä siksi, että voitaisiin saada jo muutenkin korjattavissa oleva alkuasetelma hieman erilaiseen asentoon...

Kaiken kaikkiaan kirja ei oikein ollut hypensä arvoinen, vaikka sen ihan nopeasti luinkin ja viihdyin sen parissa useimmiten. Heti kannet suljettuani havaitsin, etten oikeastaan kaivannut takaisin kirjan maailmaan. Näin ollen tuskinpa muistelen kirjaa enää vuosien päästä. Kenties jo lähtökohtaisesti seikkailullisempia kirjoja lukevalle tämä kirja voi sopia paremmin?

2017
Katherine Tegen Books
513 sivua
Kirjastosta
Englanniksi

3/5

Emily Skrutskie: The Abyss Surrounds Us

Pitkästä aikaa kirja-arvostelu tässä blogissa. Emily Skrutskien The Abyss Surrounds Us on viimeinen toukokuussa lukemani kirja, josta kirjoitan oman postauksensa. Aloitin sen joskus aiemmin keväällä tarvittuani jotain ohutta kirjaa mukaan kouluun otettavaksi, mutta silloin en juuri lämmennyt tarinalle. Nyt uudella yrityksellä, kunhan pääsin alkukappaleista pidemmälle, pisinkin kirjasta erittäin paljon!

Kirjan maailmassa merellä kulkevat sekä merirosvot että ihmisen kasvattamat merihirviöt. Cassandran perhe on aina kasvattanut näitä hirviöitä, Reckonereita, ja viimein on hänen vuoronsa huolehtia Reckoneristaan yksin työkeikalla. Jokin menee kuitenkin pieleen ja Cassandra päätyy merirosvo Santa Elenan alukselle kasvattamaan laitonta Reckonerin pentua.

En tiennyt, että voisin innostua merihirviöistä kertovasta kirjasta. Lyhyydestään huolimatta olennot tuntuvat kiinteältä osalta tätä maailmaa, josta olisin mieluusti kuullut vielä lisääkin. The Abyss Surrounds Us tuntuukin pitkästä aikaa aidosti omaperäiseltä young adultilta, ja tämä tulee niin paljon ya-kirjoja lukeneelta henkilöltä!

Kaikin mielenkiintoisin aspekti kirjasta on kuitenkin sen romanttinen puoli. Kahden päätytön hankala mutta toisaalta mutkaton romanssi on ainakin minulle juuri se syy, miksi kirja kuuluu kategoriaan "kirjat, joita en tiennyt tarvitsevani". Kaikenlainen spekulatiivinen fiktio kärsii järkyttävästä heteronormatiivisuudesta (köh köh, fantasiagenre ja Sarah J. Maas...), joten The Abyss Surrounds Usin kaltaisen kirjan olemassaolo on niin tärkeää.

Itse romanssi on varmasti mukavaa luettavaa kaikille romanttiseen suuntautumiseen katsomatta, sillä mistään instalovesta ei ole tietoakaan. Romanttinen suhde on hyvinkin slow-burn, mikä tuntuu etenkin young adult -kirjallisuudessa harvinaiselta herkulta. Toisekseen romanssi totta kai juonellisesti toissijainen asia, ja se on hyvässä balanssissa toiminnan kanssa.

Tässä kohdassa minun on pakko mainita alkukankeudestani kirjan kanssa. Aloitin sen vaikka kuinka kauan sitten, mutta mystisistä syistä se jäi kesken melkein kuukaudeksi. Sen jälkeen kuitenkin nostin kirjan taas luettavaksi, ja ahminkin sen hetkessä. Järkeilisin tämän niin, että lyhyeksi kirjaksi minulla kesti harvinaisen kauan päästä kirjaan oikeasti sisälle. Nyt kuitenkin haaveilin siitä, että saisin aikaiseksi ostettua kirjan toisen ja samalla viimeisen osan, sillä minun on pakko tietää. miten tarina loppuu!


Julkaisuvuosi 2016
Flux
273 sivua
Oma
Englanniksi

4.5/5

Sini Helminen: Veden vallassa

Sini Helmisen Veden vallassa on suomalaisesta mytologiasta inspiroituneen Väkiveriset-sarjan kolmas osa. Tästä huolimatta kirjan voi lukea yksinäänkin. En yleensä arvostele blogissani sarjojen jatko-osia, ellen ole kirjoittanut myös ensimmäisestä osasta. Itsenäisyytensä takia päätin kuitenkin kirjoittaa tästä käytännössä kolmannesta osasta. Jokainen kirja keskittyy johonkin elementtiin; ensimmäisessä osassa metsä, toisessa vuori, tässä osassa vuorossa on vesi.

Veden vallassa kertoo koulukiusatusta Marista, jonka äiti on kadonnut vuosia sitten ja jonka isä uskoo taruolentoihin. Eräänä päivänä Mari tajuaa, miksi hänen isänsä on alati kieltänyt häntä uimasta läheisessä järvessä. Marin äiti on todellisuudessa takaisin järveen palannut vedenneito, ja Mari itsekin alkaa puskea suomua kylvyssä käydessään. Hetkellisesti vedenalainen maailma vaikuttaa paljon arkielämää turvallisemmalta ja kiinnostavammalta, mutta elämä vedessä ei olekaan niin helppoa kuin Mari luulee.

Sarjan toinen osa, Kiven sisässä, ei ollut juurikaan mieleeni. Kiusallinen ja nopeasti ikääntyvä Minecraft-teema sai minut tuntemaan itseni 10 vuotta liian vanhaksi lukemaan kyseistä kirjaa, ja tuntui lähinnä pilkanteolta kaunista Väkiveristen ensimmäistä osaa kohtaan. Ilokseni Veden vallassa on vähintäänkin samalla tasolla sarjan aloitusosan kanssa.

Väkiveriset on young adult -nimikkeen allakin mielestäni nuorimmasta päästä. Kaikkien osien kieli on puhetyylistä ja vitsikästä, ja päähahmojen elämä on monilta osin tavanomaista yläaste/lukioelämää. Koska kirjat ovat niin lyhyitä, hahmot jäävät aina hieman ohuiksi. Pidän kuitenkin sarjan hyvin suomalaisesta otteesta fantasiaan. Taruolennot ovat erehtymättömän suomalaisia, ja muutenkin fantasiaelementit ovat hyvin harmaita. Maaginen olento ei välttämättä ole se paras kumppanikandidaatti, ja onhan se suomalainen järvi aika arkinen miljöö fantasiakertomukselle.

Yllättäen kirjan parasta antia ovatkin suunsoiton ja huumorin sijaan sen synkemmät sävyt. Kirjan koulukiusaamiskuvaus on paikoin melko kivuliastakin, ja taatusti avaa lukijan kaikki peruskouluarvet. Kuten mainitsin, fantasiakin on harmaata mustavalkoisen sijaan. Kirjan vesinen miljöö on lopulta hieman häiriintynyt. Maassa maan tavalla, mutta ihmiskasvatuksen saanut Mari ei voi ymmärtää vedenväen elämäntapaa.

Julkaisuvuosi 2018
Myllylahti
239 sivua
Kirjastosta
Suomeksi

4/5

Marissa Meyer: Cinder

Tervetuloa pitkästä aikaa kunnollisen kirja-arvostelun pariin. Toukokuussa luin jo muutamalla eri tbr-listalla olleen Marissa Meyerin Cinderin. Alun perin kuulin kirjasta paljon hyvää, sitten kaiketi kuulin erilaisia mielipiteitä ja  ajattelin sen olevan lapsellinen, ja lopulta sen luettuani voin sanoa, että kirja ylitti odotukseni.

Cinder on scifi-uudelleenkerronta Tuhkimosta, joka kertoo oletettavasti Pekingiin perustuvassa New Beijingissä asuvasta kyborgi-Cinderistä. Sarjan maailmassa kyborgit ovat tavanomaisia, mutta he ovat muita ihmisiä paljon heikommassa asemassa. Kyborgiutensa lisäksi Cinder on taitava mekaanikko, ja joutuukin ahertamaan kojullaan päivästä toiseen elättääkseen ilkeän äitipuolensa ja tämän tyttäret. Alkuperäistarinalleen uskollisesti myös New Beijingissä on tulossa kuninkaalliset juhlat, joihin Cinderillä ei ole menemistä. Ilmassa on juhlahumua sekä hengenvaarallinen ruttoepidemia, mutta kaikista eniten Cinderin maailmaa mullistaa se, että eräänä päivänä hän saa asiakkaakseen prinssi Kain.

Ensiksi pitää saada pois alta se fakta, että ainakin sarjan ensimmäinen osa on melko lailla toiveet täyttävää roskaa. Mutta millaista roskaa se onkaan! Minulla oli aivan jäätävän hauskaa kirjaa lukiessani. Juonenkäänteitä tuli vasemmalta ja oikealta, ja osan osasinkin jo arvata, mutta kirjaa ei voi sanoa tylsäksi millään tavoin. Harvoin jaksan lukea kirjoja niin pitkissä pätkissä kuin Cinderin kanssa kävi.

Muutamissa Goodreads-arvosteluissa kiinnitettiin huomiota erinäisiin aukkoihin kirjan juonessa, mutta ainakaan kirjaa lukiessani en huomannut mitään erikoista. Kirja myi Cinderin tarinan minulle niin tehokkaasti, etten ehtinyt jäädä analysoimaan sitä. Sen sijaan jäin miettimään Kaita, prinssihahmoa. Hän oli luokassamme "ihan kivat prinssipojat", mutta itse prinssiys ei oikein näy, sillä Kai ei vaikuta kovin pätevältä (tulevalta) hallitsijalta. Itse Cinder sen sijaan on perustellusti viileä "vahva naispäähenkilö", joka ei kuitenkaan suoraan yritä olla uusi Katniss tai joku muu vastaava.

En ole tietääkseni aiemmin lukenut yhtäkään satu-uudelleenkerrontaa, mutta arvelisin Cinderin olevan siisteimmästä päästä. Yhteys Tuhkimo-satuun on selkeästi havaittavissa, mutta kirjassa on niin paljon omaa sisältöään ja ainakin minua miellyttävä miljöö, että yhtälö toimii. On suuri harmi, etten omista sarjan toista osaa, sillä olisin mieluusti halunnut jatkaa heti. Seuraava osa Scarlet on uudelleenkerronta Punahilkasta, en malta odottaa!

Julkaisuvuosi 2012
Feiwel & Friends
400 sivua
Oma
Englanniksi

5/5

Kaksi sarjakuvaa: In Real Life & The Prince and the Dressmaker

Tällä kertaa käsittelen samassa postauksessa saman sarjakuvapiirtäjän kaksi teosta.

Cory Doctorow ja Jen Wang: In Real Life

In Real Life kertoo Andasta, joka on todella hyvä Coarsegold Online -nimisessä MMORPG-pelissä. "Gold farming" on pelin säännöissä kielletty, ja Anda ystävineen kokevat tehtäväkseen poistaa kaiken epärehellisen toiminnan suosikkipelistään. Asiat kuitenkin hankaloituvat kun Anda ystävystyy kiinalaisen kultafarmarin kanssa.

Pelkän kannen perusteella odotin sarjakuvalta enemmän sisältöä, joka korostaa Andan "peliminän" ja "arkiminän" eroja. Modernia ja realistista taikatyttömeininkiä, tiedättehän. Todellisuudessa In Real Life keskittyy kuitenkin siihen pisteeseen, jossa pelimaailma ja arki kohtaavat. Pelin sisällä kultafarmaus on kiellettyä ja epäreilua, mutta oikeassa maailmassa köyhille kiinalaislapsille se voi olla ainoa tapa elättää itsensä.

Vaikka sarjakuvalla on enemmän sanomaa kuin luulinkaan, sen sävy on hieman epämiellyttävä. Sarjakuva itsekin ottaa pikaisesti kantaa siihen, että Anda ei ole oikea ihminen ottamaan kantaa köyhien kiinalaisten asioihin mitään sen kummempia tietämättä. Se ei kuitenkaan riitä poistamaan ikävää white savior -fiilistä.

Saarnaavuudestaan huolimatta sarjakuva oli ihan kiva. Suurimman osan työstä tekee Jen Wang suloisella piirrostyylillään. Juoneltaan sarjakuva on aika teinihuttua: väärinkäsityksiä, tyhmiä vanhempia, ja niin edelleen. En itse pelaa juurikaan, mutta ehkäpä joku peleistä enemmän välittävä saa tästä erilaisen lukukokemuksen

Julkaisuvuosi 2014
First Second
175 sivua
Kirjastosta
Englanniksi

3/5

Jen Wang: The Prince and the Dressmaker

Jos en olisi lukenut The Prince and the Dressmakeria heti In Real Lifen jälkeen, olisin varmasti pitänyt IRL:istä enemmän. IRL on ihan hyvä, mutta The Prince and the Dressmaker saattaa olla tähän mennessä paras lukemani länsimainen sarjakuva. Teos on myöskin se sarjakuva, jota en tiennyt tarvitsevani.

The Prince and the Dressmaker sijoittuu Ranskaan ja kertoo ompelijasta, Francesista, joka tulee prinssi Sebastianin palkkaamaksi. Sebastian ei kuitenkaan halua pelkkiä tavanomaisia puvuntakkeja, vaan mekkoja! Sebastianin öinen alter ego Lady Crystallia tahtoo kauniita mekkoja yksi toisensa jälkeen. Kaikki tämä on kuitenkin pidettävä salassa prinssin perheeltä ja koko valtakunnalta.

Ensiksi minun on pakko mainita Wangin piirrosjälki! Wang on kehittynyt näissä neljässä vuodessa huimasti. Itse tyyli ei ole juuri muuttunut, vaan tullut entistä varmemmaksi. Pokkari on täynnä kauniita mekkoja, ja suosittelisinkin teosta kaikille muodista pitäville. Lady Crystallia ja vähän kaikki muutkin ovat tyrmäävän kauniita sellaisella söpöllä sarjakuvatavalla.

Merkitsin tunnisteisiini tämän postauksen lgbt-teemaiseksi. The Prince and the Dressmaker on näistä kahdesta sarjakuvasta se, jossa tämä käy ilmi. Vaikka koko sarjakuvan alkuasetelma on mekkoihin pukeutuva prinssi, asia käsitellään aika kasuaalisti ja harmaan sävyissä. Prinssin identiteetti ei siis lukijalle selviä, ja hyvä niin. Sarjakuvan tarina on suurimmalta osin kiva ja kevyt, mutta toisaalta prinssin tuskailu voi olla melko raskastakin. Syvää ja synkkää angstia näiden kansien välistä ei kuitenkaan löydy.

Hahmot jäävät hieman yksiulotteisiksi, mutta ovat huomattavasti muistettavampia kuin In Real Lifen vastaavat. Kaiken kaikkiaan The Prince and the Dressmaker on suvaitsevainen ja kaunis satumainen kokonaisuus, jonka vakavat ja kevyet ainesosat ovat hyvässä tasapainossa.

Julkaisuvuosi 2018
First Second
288 sivua
Kirjastosta
Englanniksi

5/5

Kristin Cashore: Jane, Unlimited

Kristin Cashoren Jane, Unlimited oli miellyttävä yllätys kirjastoni nuortenhyllyllä. Se on ilmestynyt aika äskettäin ja sai jonkin verran ylistystä ainakin booktubessa, mutta en muista nähneeni siitä mitään mainintaa esimerkiksi suomalaisissa kirjablogeissa. Näin ollen oli aika erikoista bongata se lähikirjastostani. Kiitos sille mysteerihenkilölle kirjaston henkilökunnasta, joka pysyy perillä englanninkielisten nuortenkirjojen julkaisuista!

Jane, Unlimited kertoo yliopiston kesken jättäneestä Janesta. Janen kasvattanut täti Magnolia on kuollut äskettäin, ja hänen koko elämänsä tuntuu menettäneen suuntansa. Jane saa kutsun vanhan tuttunsa Kiranin suvun kartanossa, Tu Reviensissä,  järjestettäviin juhliin. Kaikesta huolimatta hänen on pakko mennä, sillä hän lupasi edesmenneelle tädilleen mennä Tu Reviensiin kutsuttaessa. Perillä hän huomaa, että Tu Reviens on todellakin täynnä mahdollisuuksia.

Olen nähnyt Jane, Unlimitedia kuvailtavan joko choose your own adventure -kirjana tai samana tarinana kerrottuna useassa eri genressä. Onneksi kirja ei ole varsinaisesti kumpaakaan. Kirja pitää lukea kannesta kanteen, ja lukija todistaa kaikki eri kirjan osat peräkkäin, mutta osin myös yhtä aikaa (ei käy järkeen? kannattaa lukea itse). Genre vaihtuu joka osassa, mutta kirjaimellisesti samoja tapahtumia ei sentään tarvitse todistaa.

En tiedä voiko kirjaa osuvammin kuvata kuin sanalla outo. Lukijalla kestää hyvin kauan ymmärtää, mitä on tekeillään. En ole vieläkään täysin varma sisäistinkö kaiken tiedon onnistuneesti. Kirjailijalla on lähinnä fantasiataustaa, joten koko kirjan olemassaolokin on mysteeri minulle. Jane, Unlimitedissa on toki mm. scifielementtejä, joten se ei mene aivan perus Agatha Christiemäisestä mysteeristä.

Itse pidin tarinan uniikkiuden lisäksi myös sen hahmoista. Jane itse on todella pidettävä päähenkilö, johon on yhtä aikaa helppo samaistua, mutta toimii myös omana hahmonaan eikä pelkkänä self-insert-mahdollisuutena. Muista hahmoista voisin mainita Kiranin, Ivyn ja Ravin, joista pidin hyvin paljon. Etenkin Ravi on niin virkistävä hahmo. Viimeisenä mainittakoon, että kirjassa rakastetaan moniin suuntiin. Toisin sanoen, mm. vähän tyttörakkautta on luvassa.

Kirja vangitsee nuoruuden tuskan kerrankin sen arkisemmassa muodossa. Lukija ei joudu kohtaamaan mitään kolmetoistavuotiaiden teiniangstia, vaan masennusta, koulujen keskeyttämistä ja yleistä hankaluutta. Samaistuttavuus toimii etenkin, jos pystyy nauttimaan kirjan lukuisista melko vaivattomista nörttiviittauksista. Doctor Who ja Scrabble-peli tulevatkin esille useasti. Kaikki nämä mukavan arkiset ja samaistuttavat aspektit ovat jännittävässä kontrastissa kirjan mysteerin kanssa, ja kokonaisuus toimii erittäin hyvin.

2017
Kathy Dawson Books
453 sivua
Kirjastosta
Englanniksi

4/5