lauantai 25. elokuuta 2018

Marie Lu: Warcross



Goodreads Ultimate Summer Reading Challenge 2018
Embrace Your Geek – Read a book about geek culture 

Milloinkohan saisin koko backlogini tyhjäksi... Tällä kertaa heinäkuussa lukemistani kirjoista on vuorossa Marie Lun Warcross. Monen muun nykyhitin tavoin Warcross ratsastaa pelillisyyden aallonharjalla. Pelkästään kirjoista tulee äkkiseltään mieleen Ernest Clinen Ready Player One ja suomalaisista Anders Vacklinin ja Aki Parhamaan Sensored Reality -trilogia. Sensored Realityn mukaan kuvioihin on hieman lainattu Japania ja päähenkilönä on tyttö, mutta yleisilme on huomattavasti värikkäämpi.

Warcross kertoo ankeahkoa elämää elävästä palkkionmetsästäjähakkerista Emikasta, joka hakkeroi tiensä vr-pelisensaatio Warcrossin maailmanmestaruuskisojen avausotteluun. Emika uskoo joutuvansa pidätetyksi temppunsa ansioista, mutta sen sijaan saakin kutsun Japaniin Warcrossin luojalta, Hideo Tanakalta.

En kutsuisi itseäni pelaajaksi, mutta tiedän peleistä suhteellisen paljon ei-pelaajaksi. Peliharrastajillekin kirja on varmasti mukavaa luettavaa, mutta yllättäen myös Japanin populaarikulttuurista yleismuotoisemmin pitävät ihmiset löytävät Warcrossista miellyttäviä piirteitä. Sen maailmaa voisi ihan hyvin olla suoraan animesta, ja hahmokaartikin on hyvin värikäs.

En voi sanoa ymmärtäneeni Warcrossia itsessään kamalan hyvin. Pelin teknisyyksiä ei käydä läpi, lukijan harmiksi ja onneksi. Sen takia minun oli hieman hankala ymmärtää muutamaa tapahtumaa pelin sisällä, mutta toisaalta se ei jää kamalasti vaivaamaan, koska sillä ei yksinkertaisesti ole paljoa väliä. Muutenkin minun oli aika helppo hyväksyä oudotkin asiat kirjassa sen takia, että Marie Lulla on jonkinlaisia siteitä peleihin ja pelialaan, ja näin ollen todennäköisesti tietää mistä kirjoittaa.

Hahmoista puheen ollen, Emika on päähenkilönä tasoa ihan ok. En muista juuri ärsyyntyneeni hänestä, mutta minulla ei ole kyllä kamalan hyviä muistikuviakaan. Kaikki hahmot jäävät jotenkin latteiksi. Pidin kuitenkin Hideosta, joka oli hyvässä kontrastissa Emikan kanssa. Hahmot toimivat kaiken kaikkiaan tarpeeksi hyvin tarinan kanssa. Tarina on tunnelman lisäksi kirjan suurin houkuttaja, vaikka esimerkiksi lopputwistin voi ennustaa aika nopeasti.

Kaiken kaikkiaan Warcross on värikäs ja nopea lukukokemus. Yllättäväksi tai kovin omaperäiseksi sitä ei voi juonellisesti sanoa, mutta se on yksinkertaisen hauska lukukokemus. Sitä voisi sanoa melkein söpöksi rakkauslauluksi videopeleille ja nykyteknologialle.

Julkaisuvuosi 2017
G.P. Putnam's Sons Books for Young Readers
353 sivua
Kirjastosta
Englanniksi

4/5

lauantai 18. elokuuta 2018

Neal Shusterman: Scythe


Goodreads Ultimate Summer Reading Challenge 2018:
Colours of Summer – Read a book that features a yellow, green, or sandy cover 
The Future is Bright – Read a book that takes place in the future

Pitkään katselemani mutta vasta äskettäin lukemani Neal Shustermanin Scythe osoittautui varsin älykkääksi dystopiakirjaksi. Kirja on ollut melkoinen hitti booktubessa jo jonkin aikaa, mutta kirjablogeissa tai muutenkaan Suomessa en juuri ole nähnyt kirjaa mainittavan.

Scythen maailmassa ihmiset eivät ole enää vuosiin kuollut luonnollisesti, sillä kaikki kuolemanaiheuttajat (tulta lukuunottamatta) on saatu taltutettua. Ainoa tapa kuolla on tulla modernin viikatemiehen, "scythen", tappamaksi. Kirja kertoo Citrasta ja Rowanista, jotka valitaan scythen oppilaiksi, vaikka he eivät sitä välttämättä haluaisikaan. Onko kaikki kuitenkaan yhtä reilua kuin se teoriassa kuulostaa?

Dystopiakirjat ovat tässä vaiheessa näin yleensä jo hyvin nähty juttu. Olen lukenut aika lailla nämä suosituimmat Divergentit, Maze Runnerit ja muut, mutta jotenkin Scythe ottaa täysin erilaisen näkökulman dystopiaan. Oikeastaan kirjaa voisi sanoa utopiaksi, sillä päällisin puolin sen maailmassa ei ole mitään vikaa. Seikkailua ja sokeaa kapinaa tärkeämpää on se, mikä on oikein ja mikä väärin. Tapahtumia ja toimintaa kirjasta ei puutu, mutta kiinnostavinta on ylipäätään seurata maailmaa ja sen hahmoja, ja pohtia kirjan keskeisiä moraaliongelmia ehkä itsekin. Kirja on nuorten aikuisten dystopiakirjaksi mielestäni kovin fiksu.

Kiehtovan konseptin ja juonen lisäksi hahmotkin toimivat. Päähenkilöt ovat molemmat pidettäviä, ja kaikki muutkin hoitavat hommansa. Etenkin Citra on uusi kirjahahmorakkauteni. Totta puhuen kirjoitan tätä arvostelua niin myöhään, etten oikeastaan muista oliko minulla sen kummempaa kritiikkiä kirjasta. En havainnut ainakaan pahoja aukkoja tai epäloogisuuksia, mikä on mielestäni dsytopiakirjalta ihan hyvin.

Kirja on ehkä hieman mustavalkoinen, mutta toisaalta se vain korostaa sen rakosista nousevia harmaita sävyjä. En tiedä miten toinen osa tulee toimimaan (vaikka se odottelee hyllyssä, hyi minua), kenties se lähtee rikkomaan tätä kaavaa vielä rajummin. Suosittelisin Scythea kaikille dystopiatarinoista pitäville, jotka kuitenkin haluavat kirjoiltaan jonkin verran syvyyttä.

Julkaisuvuosi 2016
Walker Books
448 sivua
Kirjastosta
Englanniksi

5/5

lauantai 11. elokuuta 2018

Chris Cleave: Voittamaton


Goodreads Ultimate Summer Reading Challenge 2018: Sports-a-holic – Read a book that features a popular summer sport

Tätä kesän mittaista lukuhaastetta varten olen joutunut lukemaan monenlaisia tarinoita, joihin en olisi muuten välttämättä tarttunut. Chris Cleaven Voittamaton on yksi niistä. Tarinani Chris Cleaven kanssa alkaa kuitenkin lukioajoilta. Luin nimittäin Cleaven Poikani ääni -kirjan, ja muistelen sen olleen ihan hyvä lukukokemus. Tätä Voittamaton -opustakin olen katsellut kirjakaupan alehyllyssä useampaan otteeseen. Sen kansikuva on ihanan pirteä, mutta sisällöstä ei voi juuri sanoa samaa.

Voittamaton kertoo kotimammautuneesta Katesta ja synkkää sinkkuelämää elävästä Zoesta. Naisia yhdistää maailmantason kilpapyöräilyura ja nuoruudesta kestänyt ystävyys. Katen kahdeksanvuotias tytär on sairastunut uudelleen leukemiaan. ja Zoe tekee huonoja valintoja ihmissuhteissaan, mutta kummankin heistä on määrä osallistua Lontoon olympialaisiin. Sääntöjä kuitenkin muutetaan niin, että lopulta ystävyksistä vain toinen voi osallistua.

En ole oikeastaan paras ihminen arvostelemaan tätä kirjaa, sillä luen tällaisia ei-spefi aikuistenkirjoja niin harvoin, etten tiedä "genren" konventioista tai omasta maustani tämänkaltaisten kirjojen suhteen. Tähän siis pieni disclaimerin poikanen, sillä vanhempi tai muuten aikuiselämään helpommin samaistuva lukija saattaa saada teoksesta enemmän. Minulla oli kirjaa lukiessani aivan liian nuori olo. Ammattiurheilijaelämä ja (syöpä)lapsiperhekuvaus ovat ehkä mahdollisimman kaukana omasta elämästäni.

Urheiluaspekti oli kuitenkin ihan kiinnostava noin muuten. Pyöräilyaiheisia kertomuksia en ole juuri nähnyt animen lisäksi missään, ja tässä tärkeimmät pyöräilijät ovat naisia. Kate ja Zoe ovat kuitenkin omilla tavoillaan aika epäpidettäviä: Zoe on ärsyttävän kilpailuhenkinen ja Kate on täysi ovimatto. Minulle onkin hieman mysteeri, miten hahmot ovat ystäviä edelleen.

Kirja on kielensä puolesta miellyttävä lukukokemus, mikään ei juuri pomppaa silmään niin hyvällä kuin huonollakaan tavalla. Aihepiiri kuitenkin on melko kurja. Kaikilla on koko ajan tasaisen ikävää, unohtamatta leukemiaa sairastavaa Sophieta. Mikäli sairailla lapsilla itkettäminen kuulostaa koskettavalta, kirja voi olla ihan lukemisen arvoinen.


Julkaisuvuosi 2014 (2012)
Gummerus
470 sivua
Kirjastosta
Suomeksi

3/5

sunnuntai 5. elokuuta 2018

Heinäkuun luetut (Goodreads Ultimate Summer Reading Challenge + muut)

Heinäkuu oli todella hyvä lukukuukausi, sillä innostuin muistakin kirjoista kuin haasteeseen valitsemistani. Muutenkin tätä postausta kootessani huomasin, että nelosia ja vitosia sateli harvinaisen paljon. Hyviä kirjoja vai helteen pehmittämät aivot, ken tietää.



Ihan ensiksi luin kirjan, joka ei edes ollut osa haastetta, eli Kate Hodgesin I Know A Woman -teoksen. Kirja esittelee historian naisia vähän samaan tapaan kuin Good Night Stories for Rebel Girls -kirja ja sen seuraajat, mutta tällä kertaa fokus on näiden historiallisten hahmojen suhteet toisiinsa. Ote on myös ehkä hieman aikuisempi, mutta kyllä näitä voi lapsikin lukea. Kirja oli mieleeni erityisesti juuri sen takia, että se oli tyylinsä takia hieman aiemmin mainitsemaani kirjaa tiiviimpi paketti - joskin olisi ollut hyödyllistä nähdä jossain myös kirjan esittelemien henkilöiden syntymävuosi, vuodet joina he vaikuttivat tai jotain sellaista. 4/5


The Colours of Summer – Read a book that features a yellow, green, or sandy cover 
The Future is Bright – Read a book that takes place in the future

Ensimmäinen lukuhaastetta varten lukemani kirja yllätti positiivisesti, vaikkakin osasin arvailla pitäväni kirjasta ainakin jonkun verran. Neal Shustermanin Scythe kertoo tulevaisuudesta, jossa ihmishenkiä ei uhkaa enää mitään, ja luonnon sijaan ihmisten määrää säännöstelevät modernit viikatemiehet. Scythe on yhtä aikaa niin jännittävä ja mielenkiintoinen teos, että siitä tuli väistämättä yksi suosikeistani. Citra on niin hyvä päähenkilö ja en malta odottaa että saan aikaiseksi lukea sarjan toisen osan. Olen kirjoittanut kirjasta oman arvostelunsa. 5/5



Embrace Your Geek – Read a book about geek culture 

Heinäkuussa lukemistoni oli hieman ya-painotteisempaa kuin kesäkuussa, ja samaa kaavaa noudattaa myös Marie Lun Warcross. Warcross kertoo ankeahkoa elämää elävästä palkkionmetsästäjähakkerista Emikasta, joka hakkeroi tiensä vr-pelisensaatio Warcrossin maailmanmestaruuskisojen avausotteluun. Kirja sijoittuu suurimman osan ajasta täysin pelillistettyyn Japaniin, ja miljöö onkin mieleenpainuva. Warcross on lähinnä hauskaa viihdettä peleistä tai muusta nörttikulttuurista pitäville, mutta tuntuu välillä hieman ennalta-arvattavalta. Olen kirjoittanut kirjasta oman postauksensa. 4/5



Funny Bone – Read a humorous book 
Beach Bum – Read a book that could be considered a "beach read" 

Becky Albertallin Leah on The Offbeat on jatkoa suosittuun Simon vs. the Homo Sapiens Agenda -kirjaan, mutta tällä kertaa tarina keskittyy Simonin ystävään Leahiin. Leah on sinut itsensä kanssa, mutta hän ei vain ole sattunut kertomaan kaveriporukalleen biseksuaalisuudestaan. Kirjan käsittelee siis tavallaan samankaltaisia teemoja kuin edeltäjänsä, ja ainakin minulla oli tosi kivaa kirjan kanssa. Miinuspuolena todella vaivaannuttavat maininnat erinäisistä anime- ja mangajutuista... 4/5


Nina LaCourin Välimatkoja ei kuulunut lukuhaasteeseeni, mutta sain sen kuitenkin kirjastosta käsiini ja ahmin pienenä välipalana. Kirja kertoo Marinista joka odottaa yliopisto-asuntolallaan ystäväänsä Mabelia kylään. Välimatkojakin käsittelee naisista pitävän naisen tunne-elämää, mutta tällä kertaa keskiössä ei ole romanssi, vaan yleinen paraneminen ja menneiden hyväksyminen. Kirja kuvaa yksinäisyyttä ja yleistä tunteiden rikkinäisyyttä todella hyvin ja minua puhuttelevalla tavalla. En voi viekäkään uskoa, miten tuo kaikki mahtui noin pienen kirjan sivuille. 4½/5



Forefathers – Read a book about your country's independence 

Laila Kohosen Miehuuskoe 1917 on vahvasti mukavuusalueeni ulkopuolella. Se on (hyvin pienten) pikkupoikien seikkailukirja, joka kertoo Suomen itsenäistymisen ajasta. En juuri koskaan lue lastenkirjoja, enkä etenkään suomeksi, joten Miehuuskoe 1917 on ensimmäinen kerta pitkään aikaan, kun joudun miettimään lastenkirjoille ominaista kirjoitustyyliä. Kirja on todellisuuspohjansa takia varmasti hyvää luettavaa hieman nuoremmille, mutta itse en saanut kirjasta paljoakaan irti. 3/5


Won't be Long – Read a collection of short stories or essays 

Saundra Mitchellin toimittama novellikokoelma All Out: The No-Longer-Secret Stories of Queer Teens Throughout the Ages on melko lailla nimensä mukainen kokoelma tarinoita. Kuten novelleille on ominaista, osa niistä oli enemmän makuuni kuin osa, mutta kaiken kaikkiaan kirjassa ei ollut yhtäkään kertomusta jota olisin vahvasti inhonnut tai mitään lähellekään. Vahvimmin mieleeni jäi yllättäen Mackenzi Leen novelli, jonka romanssi oli melkein kiehtovampi kuin kirjailijan varsinaisessa m/m-kirjassa! Yllätyksekseni kokoelmassa on monta tarinaa, jotka edustavat joko epämääräistä maagista realismia tai ovat vielä ilmiselvemmin yliluonnollisia, eli "pelkkää" historiallista tekstiä ei ole luvassa. 4/5



Get Your Grill on – Read a book that features summer recipes or outdoor summer activities 
Backyard BBQ – Read a book that features a family reuniting or hanging out for the summer 
Sand Between My Toes – Read a book that takes place in or around a beach/ocean 

Kesäkirja on ensimmäinen Tove Janssonilta lukemani kirja. Sen luettuani tosin mietin, että pitäisikö josjus yrittää lukea vaikka niitä muumikirjojakin. Kesäkirja kertoo Sophiasta, hänen isästään ja isoäidistään, jotka viettävät kesää pienellä saarella. Keskiössä on ennen kaikkea pienen tytön ja isoäidin ystävyys. Kirjan miljöö on käsin kosketeltavissa. Kesäkirja kuvaa todella taitavasti juurikin eri ikäisiä henkilöhahmoja sekä Suomen kesää. Tämä kirja on varmaankin juuri niitä teoksia, joita suosittelisin suomalaisesta kirjallisuudesta kiinnostuneille ulkomaisille lukijoille. Olen kirjoittanut kirjasta oman postauksensa tänne. 5/5



Ei koko heinäkuu kuitenkaan ihan täydellisesti mennyt. Löysin kirjastosta Patrick Nessin The Rest of Us Just Live Here -teoksen, ja en lopulta juuri pitänyt siitä. Kirja kertoo Niistä Tavallisista Ihmisistä maailmassa, jossa the chosen oneja on niin paljon, että he ovat hipsterimäinen ihmisryhmä, joilla on omat elämänsä ja salaisuutensa. Kirjan idea kuulostaa hauskalta, mutta lopulta lukija huomaa, että hyvä kirja vaatii muutakin kuin hyvän konseptin. Kirjan päähenkilö on melko raivostuttava vonkuessaan koko kirjan ajan tytön perään, jonka kanssa hänellä ei ole lainkaan kemiaa. Tavallisten ihmisten ongelmat ovat syömishäiriöitä, ahdistusta ja muuta sellaista, mitkä ovat toki vakavia, mutta kirjan asenne näitä valittuja lapsia kohtaan on naurettavan huono, sillä enemmän heillä on oma elämänsä pelissä... Lopulta kirja kaatuu siihen, että se ei vain ole kovin kiinnostava. 2/5


Sun, Moon, and Stars – Read a book that takes place in outer space 

Claudia Grayn Defy the Stars ylitti odotukseni. Koska kirjan kansi kertoo ystävällisesti kirjan olevan Divergentin faneille, en odottanut paljoakaan. Kirja kertoo Genesis-planeetan Noemi-sotilaasta ja maan päältä tulleesta Abel-robotista, ja heidän kohtaamisestaan hylätyssä avaruusaluksessa, jossa Abel on odottanut 30 vuotta. Loppujen lopuksi kirja on ihan menevä romanttinen scifiseikkailu, joka on kaikin puolin eheämpi kokonaisuus kuin Divergent. En kuitenkaan kamalasti välitä scifistä, joten lukukokemus oli hieman hidas. 3/5



Viimeisenä lukuhaasteen ulkopuolisena kirjana luin Catherine Davidsonin Miten tulkitsen kissaani?: 50 kysymystä ja vastausta -kirjan. Havahduin aiemmin heinäkuussa, etten ole koskaan lukenut yhtäkään kissakirjaa, vaikka kissanomistaja olenkin. Kirja on ohut ja varmasti auttaa jotakuta, mutta itse en juuri oppinut uutta. 3/5


The Book is Always Better – Read a book that is becoming a movie this year 
Unshelve It – Read a book that's been sitting on  your Goodreads Shelves for a while 

Emily M. Danforthin The Miseducation of Cameron Post on lojunut kirjahyllyssäni varmasti kaksi vuotta. Lukuhaasteen myötä sain sen viimein luettua, ja voi pojat minkälaisen lukukokemuksen olinkaan missata. Kirja kertoo kivuliaan mutta paikoin pehmeän coming-of-age -kertomuksen Cameronista, jonka elämä pienehkössä Miles Cityssä Montanassa tuoreena orpona ja lesbona ei ole kovin ruusuista. Miljöökuvaus on uskottavaa, Cameron on yhtä aikaa pidettävä ja ärsyttävä, tarinaa on ilo seurata. Seksuaalisuus ja uskonto kohtaavat erityisen kipeästi, mutta juuri niiden teemojen käsittely on ehkä kirjan kiehtovinta antia. Harmillisesti melkein 500 sivua on tämänkaltaiselle kirjalle hieman liikaa, mikä syö kirjan tähtiluokitusta hieman. 4½/5.

Näiden 12 teoksen lisäksi luin kasan mangaa. Näistä minulla ei ole sen kummempaa sanottavaa, muuta kuin että Blue Exorcist oli tosiaan lukuhaastetta varten, ja että Love Staget luin melkein maratoonina, koska halusin yhtäkkiä lukea sarjan alkupokkarit uusiksi.

  • Moyoco Anno: Sugar Sugar Rune 6
  • Eiki Eiki, Taishi Zaou: Love Stage 1-4
  • Natsuki Takaya: Fruits Basket 15
  • Kazue Kato: Blue Exorcist 8
  • Asahi Tsutsui: Jumping 1
Loppujen lopuksi sain heinäkuussakin aika lailla kaiken kaavailemani luettua. The Selection -novellit vaihtuivat All Out -novellikokoelmaan, ja ehkä hyväkin näin. Elokuun TBR on nähtävissä omassa postauksessaan.

lauantai 4. elokuuta 2018

Elokuun TBR (Goodreads Ultimate Summer Reading Challenge 3/3)

Elokuun on tämän lukuhaasteen viimeinen kuukausi, joten nyt on luvassa aivan viimeiset valinnat tähän haasteeseen.

Elokuun haasteet:

Let's Get It On: Read a book that features falling in or out of love
It's 12 o'clock Somewhere: Read a book that takes place in a bar or heavily features drinks/drinking
Stranded: Read a book that takes place on an island or in which the characters find themselves stranded
One and Done: Read a book that you can finish in a day
Lucky to Have You: Read a book that you picked up at a library sale or thrift store
Girl Power: Read a book about feminism or written by a feminist
Life is a Highway: Read a book that features a road trip
Time of Our Lives: Read a book in which the characters go on an adventure
Memories: Read a book that you bought while on vacation

Let's Get It On: Yuuta Nishion After Hours 2. En tiedä mitä päähenkilöiden suhteessa tapahtuu nimenomaan kakkososassa, mutta ainakin koko sarja on yuria joten... rakkautta odotettavissa?
It's 12 o'clock Somewhere: After Hours 2. Manga sijoittuu jonkinlaiseen yökerhosysteemiin, joten kyllä siellä oletettavasti joku juokin.
Stranded: Banana Yoshimoton Kitchen. Totta puhuen koska en keksinyt mitään muuta ja Japani on saari, lol
One and Done: Kaoru Morin Aron morsiamet 9
Lucky to Have You: Siiri Enorannan Surunhauras, lasinterävä. En itse asiassa omista tällä hetkellä kai muita lukemattomia kirpparilöytöjä. Jospa syksyn myötä niitäkin tulisi.
Girl Power: Tallulah Pomeroyn A Girl's Guide to Personal Hygiene: True Stories, Illustrated. Löysin tämän verkkokirjastoseikkailun tuloksena ja päädyin siihen, sillä se on ohut. Onpahan ainakin täysin erilainen kirja kuin ne, mitä yleensä luen.
Life is a Highway: Jennifer Nivenin All the Bright Places
Time of Our Lives: All the Bright Places on ihan tarpeeksi seikkailullinen tähän.
Memories: Harry Potter and the Cursed Child. En ole vieläkään saanut tätä näytelmäkäsikirjoitusta luettua, vaikka raahasin sen kotiin vuonna 2016 Lontoosta hassuna matkamuistona. Muistikuvani alkuperäisistä kirjoista ovat hatarat, mutta haluaisin silti saada tämän teoksen luettua joskus.

Missä tahansa kuussa luettavat tehtävät:

Won't be Long – Read a collection of short stories or essays 
Poet at heart – Read a book of poetry
You Have a Lovely Accent – Read a book that was translated from another language 
Read the World – Read a book that takes place in a country - or focuses on a culture - other than your own
Diversify Yourself – Read a book by an author of colour 
My, What Big Teeth You Have – Read a book that puts a spin on a well-known fairy tale 
High Noon – Read a classic or contemporary Western 
The Future is Bright – Read a book that takes place in the future
The Book is Always Better – Read a book that is becoming a movie this year 
TBRing It – Read a book from the bottom of your TBR pile 
Unshelve It – Read a book that's been sitting on  your Goodreads Shelves for a while 
Childhood Reboot – Read a Choose-Your-Own-Adventure novel
Listen to Me – Listen to an audiobook

Diversify Yourself: Angie Thomasin The Hate U Give
My, What Big Teeth You Have: Juri Nummelinin toimittama antologia Sadan vuoden unet: Satuja aikuisille

En aio kuunnella äänikirjaa, ja choose-your-own-adventurekin jää täyttämättä käytännön syistä.

Eli toisin sanoen elokuussa otan lukuhaasteeseen luettavaksi nämä teokset:


  • Yuuta Nishio: After Hours 2 (2 kohtaa)
  • Banana Yoshimoto: Kitchen
  • Kaoru Mori: Aron morsiamet 9
  • Siiri Enoranta: Surunhauras, Lasinterävä
  • Tallulah Pomeroy: A Girl's Guide to Personal Hygiene
  • Jennifer Niven: All The Bright Places (2 kohtaa)
  • Harry Potter and the Cursed Child
  • Angie Thomas: The Hate U Give
  • Juri Nummelin: Sadan vuoden unet: Satuja aikuisille