Elizabeth Acevedo: Runoilija X

Runoilija X keräsi paljon kehuja ilmestyttyään viime vuonna. Nyt Karisto (jota olen kehunut aiemminkin) on julkaissut tämän säeromaanin suomeksi. Kirja on tosiaan kirjoitettu runomuotoon Sarah Crossanin Yksi -kirjan tapaan.

Kirja kertoo Xiomarasta, jonka perhe on syvästi uskonnollinen, mutta Xiomara ei ole aivan varma, mitä mieltä on äitinsä ankarasta uskontonäkemyksestä. Xiomara löytää uuden opettajansa kautta lavarunouden (slam poetry), ja alkaa sen myötä runoilemaan itsekin hankalia tunteitaan paperille. Opettajan runokerhoon hän ei kuitenkaan tahdo tai edes voi mennä.

Koen, että säeromaaneja on melko vaikea arvostella. Tämä teksti saattaa siitä syystä olla melko hajanainen, sillä lähinnä vaan kokosin satunnaiset ajatukset kasaan niitä sen kummemmin parsimatta. Kenties käännöksen takia osa kirjan kielen vetävyydestä taitaa olla kadoksissa. Loppua kohden kija on hyvinkin intensiivinen ja puoleensavetävä, mutta alussa minun oli jotenkin vaikea pitää sen runoista tai kielestä ylipäätään. Säeromaaneja onkin ehkä helpompi lähestyä romaaneina, joista on otettu kaikki ylimääräinen pois. Yksittäisinä runoina nämä "runot" eivät juuri toimi.

Kirjan tarina on ehdottomasti tärkeä, ja koen säemuodon tukevan sitä hyvin, mutta en henkilökohtaisesti koskaan nauti uskontoaiheista, sillä totta puhuen en ymmärrä, miksi kukaan haluaa rajoittaa elämäänsä uskonnolla. Lähtökohtaisesti hermostuin Xiomaran jeesus-obsessoituneesta äidistä, ja siitä, miten Xiomara ajatuksistaan huolimatta ei juuri pistä äidilleen kampoihin, vaikka toki ymmärrän että alaikäisenä on vaikea päästä tämänkaltaisen tilanteen herraksi. Loppujen lopuksi kuitenkin tilanne ratkesi minua miellyttävällä tavalla.

Minua jäi hieman mietityttämään se, että Xiomaran tuskastumisen yksi syy on se, miten häntä on heti kuukautisten alettua ja muotojen kasvettua seksualisoitu liikaa. Tätä tuodaan melko pintapuolisesti esille, samoin kun myös erään keskeisen hahmon homoutta. Xiomara myös itse kirjan alkupuolella tuijottelee paidattomia poikia hyvinkin innoissaan, joten kaksinaismoraali on todellinen. En myöskään pitänyt Xiomaran love interestistä. Olisi ollut paljon voimakkaampaa, jos Xiomara olisi alkanut oman elämänsä herraksi itsensä, ei jonkin pojan vuoksi. Näiden seikkojen takia kirjan feministinen anti jää vähän sellaiseksi rupikaurimaiseksi. Ei paha, mutta ei kamalan hyväkään.

Näistä kaikista asioista huolimatta kirja on mielenkiintoinen ainakin muotonsa vuoksi. Päädyin lopulta antamaan arvosanaksi 3/5, sillä pidin kirjasta enemmän kuin en pitänyt. Aiemmin avaamistani heikkouksista johtuen neljä tähteä ei ollut aivan mahdollinen. Plussaa se saa ajankohtaisuuden lisäksi myös nopeasta luettavuudestaan, joten kaavailin ensiksi kolmea ja puolta.

Julkaisuvuosi 2019 (2018)
Karisto
363 sivua
Kirjastosta
Suomeksi

3/5