lauantai 17. marraskuuta 2018

Neal Shusterman & Jarrod Shusterman: Dry


Neal Shusterman on minulle ennestään tuttu Scythestä, joka kuuluu oikeastaan suosikkikirjojeni joukkoon. Valitettavasti Dry ei aivan päässyt samalle tasolle, mutta sillä on omat vahvuutensa. Neal kirjoitti kirjan poikansa Jarrodin kanssa, ja se julkaistiin aiemmin tänä syksynä. Olen siis kerrankin ihan ajoissa!

Dry kertoo todellisuudesta, jossa Kalifornian vedentulo lakkautetaan. Ensiksi ongelmana on ruuhka ruokakaupan vesihyllyllä, mutta jo pian jano on sietämätön, ja tilanne astetta vaarallisempi. Kirja seuraa viiden nuoren porukkaa, joista keskeisin hahmo Alyssa yrittää löytää kaaoksen myötä mystisesti kadonneita vanhempiaan samalla pikkuveljeään suojellen.

Ennen kaikkea Dry'llä on hyvä idea ja tarkoitus. Dystopiakirjallisuus avaa lukijan silmät todellisille vaaroille aivan eri tavoin kun mikään tietokirja voi ikinä saada aikaan. Minulla ei olekaan varmaan koskaan ollut yhtä suuri kirjaimellinen jano kirjaa lukiessani! Samalla kylmää, puhdasta vettä arvostaa aivan eri tavalla kirjan luettuaan, ainakin hetkellisesti.

Ongelmakseni kirjan kanssa kuitenkin koitui sen yllättävä teineys. En olisi uskonut, että kirjan päähenkilöistä suurin osa on jotain 17-19 ikävuoden välillä, sillä kaikki käyttäytyvät kuin 13-vuotiaat. Toisaalta ya-kirjoja lukiessa tottuu nuoriinkin hahmoihin kaikessa ärsyttävyydessään, mutta tässä tapauksessa kontrasti ikien ja käytöksen välillä on niin suuri, että en pääse siitä yli. Kaipa Shustermanit ajattelivat, että katastrofin koittaessa melkein-aikuiset taantuvat lapselliselle tasolle.

Kirjan hahmot ovat edellä mainitusta syystä hieman ärsyttäviä. Inhokkini on Alyssan naapuri Kelton, joka on pikkupoikamaisen ihastunut Alyssaan, ja muistuttaa noloudeltaan hieman Simon vs. the Homo Sapiens Agendan Martinia. En voi spoilaamatta ihmetellä hahmon epärealistisuutta, mutta sanotaanko vaikka, että Keltonilla on mennyt sotaleikit hieman yli. Ylipäätään kirjan päähenkilöistä kaikki ovat mielestäni melko epäpidettäviä, mutta ei täysin sietämättömiä.

Dry pistää kuitenkin miettimään. Minuun suuren vaikutuksen tekivät pitkin kirjaa ripotellut välähdykset täysin sivullisten hahmojen näkökulmista. Näitä hahmoja ei tavata tarinassa muuten, mutta välähdykset antavat laajemman kuvan katastrofista kuin viiden hahmon näkökulmasta on mahdollista tarjota. Suosittelisin kirjaa hieman (tyyliltään, ei aiheeltaan) kevyempää dystopiaa etsiville.

Julkaisuvuosi 2018
Walker Books
399 sivua
Kirjastosta
Englanniksi

3/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti