Juri Nummelin: Sadan vuoden unet: satuja aikuisille

Luin Juri Nummelinin toimittaman Sadan vuoden unet: Satuja aikuisille -novellikokoelman kesällä Goodreads-lukuhaastetta varten, ja onnistuin vasta nyt kirjoittamaan siitä. Muistelen teoksen olleen ihan hyvä lukukokemus novellikokoelmaksi.

Kirja tarjoaa aikuisia uudelleenkerrontoja ja muita mukaelmia tutuista ja vähemmän tutuista saduista. Vaikka "aikuinen satu" tuo mieleen ennen kaikkea jotkut 50 shades -satuversiot, mutta aikuisuus tarkoittaa kenkäfetissin lisäksi kokoelmassa myös muun muassa mielenterveysongelmia, kela-tukia ja vähän vaikka mitä. Suosikkeihini kuuluvat Johanna Sinisalon Hantta ja Kertsi ja Artemis Kelosaaren Marleena ja uusi maailma. Pitänee joskus tutustua näiden kirjailijoiden tuotantoon!

En yleensä pidä antologioista kokonaisuutena paljoa, ja se toistui tämänkin teoksen kanssa. Osa teksteistä on huomattavasti vahvempia ja mieleisiäni, kun taas jotkut lähinnä huonolla tavalla epämukavia tai jopa hieman noloja. Epämukavien novellien joukkoon kuului esimerkiksi Markus Leikolan hölmöläiskertomus Pidennetty. Novellikokoelman hyvä puoli onneksi on, että jos jokin tarina ei nappaa, sen ohi pääsee nopeasti,

Kirjaa lukiessani havaitsin, miten vähän loppujen lopuksi ajattelen satuja. En oikeastaan tiedä niistä paljoakaan pakollista Disney-oppimäärää enempää. Usein minulla oli vaikeuksia alkuperäisten satujen tunnistamisessa. Onneksi kirjan lopussa oli jokaiselta kirjailijatla lyhyt pätkä oman kertomuksensa taustoista, mitä oli mielenkiintoista lukea.

Suosittelisin kirjaa ennen kaikkea saduista ja synkistä, aikuisista versioista kiinnostuneille. Toisaalta mielestäni aikuisuus näkyi saduissa ihan mielenkiintoisillakin tavoilla, kuten aluksi mainitsinkin, mutta kuitenkin useimmiten aikuisuus on synonyymi kuin seksille ja/tai väkivallalle. Kenties joukkoon olisi sopinut hieman positiivisempiakin aikuisuuden kuvauksia.

Julkaisuvuosi 2017
Jalava
331 sivua
Kirjastosta
Suomeksi

3/5

Neal Shusterman & Jarrod Shusterman: Dry

Neal Shusterman on minulle ennestään tuttu Scythestä, joka kuuluu oikeastaan suosikkikirjojeni joukkoon. Valitettavasti Dry ei aivan päässyt samalle tasolle, mutta sillä on omat vahvuutensa. Neal kirjoitti kirjan poikansa Jarrodin kanssa, ja se julkaistiin aiemmin tänä syksynä. Olen siis kerrankin ihan ajoissa!

Dry kertoo todellisuudesta, jossa Kalifornian vedentulo lakkautetaan. Ensiksi ongelmana on ruuhka ruokakaupan vesihyllyllä, mutta jo pian jano on sietämätön, ja tilanne astetta vaarallisempi. Kirja seuraa viiden nuoren porukkaa, joista keskeisin hahmo Alyssa yrittää löytää kaaoksen myötä mystisesti kadonneita vanhempiaan samalla pikkuveljeään suojellen.

Ennen kaikkea Dry'llä on hyvä idea ja tarkoitus. Dystopiakirjallisuus avaa lukijan silmät todellisille vaaroille aivan eri tavoin kun mikään tietokirja voi ikinä saada aikaan. Minulla ei olekaan varmaan koskaan ollut yhtä suuri kirjaimellinen jano kirjaa lukiessani! Samalla kylmää, puhdasta vettä arvostaa aivan eri tavalla kirjan luettuaan, ainakin hetkellisesti.

Ongelmakseni kirjan kanssa kuitenkin koitui sen yllättävä teineys. En olisi uskonut, että kirjan päähenkilöistä suurin osa on jotain 17-19 ikävuoden välillä, sillä kaikki käyttäytyvät kuin 13-vuotiaat. Toisaalta ya-kirjoja lukiessa tottuu nuoriinkin hahmoihin kaikessa ärsyttävyydessään, mutta tässä tapauksessa kontrasti ikien ja käytöksen välillä on niin suuri, että en pääse siitä yli. Kaipa Shustermanit ajattelivat, että katastrofin koittaessa melkein-aikuiset taantuvat lapselliselle tasolle.

Kirjan hahmot ovat edellä mainitusta syystä hieman ärsyttäviä. Inhokkini on Alyssan naapuri Kelton, joka on pikkupoikamaisen ihastunut Alyssaan, ja muistuttaa noloudeltaan hieman Simon vs. the Homo Sapiens Agendan Martinia. En voi spoilaamatta ihmetellä hahmon epärealistisuutta, mutta sanotaanko vaikka, että Keltonilla on mennyt sotaleikit hieman yli. Ylipäätään kirjan päähenkilöistä kaikki ovat mielestäni melko epäpidettäviä, mutta ei täysin sietämättömiä.

Dry pistää kuitenkin miettimään. Minuun suuren vaikutuksen tekivät pitkin kirjaa ripotellut välähdykset täysin sivullisten hahmojen näkökulmista. Näitä hahmoja ei tavata tarinassa muuten, mutta välähdykset antavat laajemman kuvan katastrofista kuin viiden hahmon näkökulmasta on mahdollista tarjota. Suosittelisin kirjaa hieman (tyyliltään, ei aiheeltaan) kevyempää dystopiaa etsiville.

Julkaisuvuosi 2018
Walker Books
399 sivua
Kirjastosta
Englanniksi

3/5

Epäsuositut mielipiteet -haaste

Ajattelin kirjoittaa pitkästä aikaa tagipostauksen, sillä ne ovat aina hauskoja eikä minua oikeastaan huvita kirjoittaa täysimittaista kirja-arviota juuri nyt :D Haasteen on luonut TheBookArcher YouTubessa.

1. Suosittu kirja tai kirjasarja josta et pitänyt

Marie Lun The Young Elites -trilogia. Jostain syystä tämä sarja on todella kehuttu, mutta minun mielestäni se on lähinnä todella ontuva yritys kirjoittaa pahiksen näkökulmasta. Siinä oli muistaakseni pari ihan kivaa hahmoa, mutta päähenkilö ja kaikki häneen liittyvä on huvittavan dramaattista. En muista, loppuiko kirja Divergent-tyyliin, mutta toivottavasti!'

2. Suosittu kirja tai kirjasarja jota muut vihaavat, mutta sinä rakastat

Olen yleensä aika samaa mieltä yleisen mielipiteen kanssa. En siis omista mitään suurta kirjarakkautta, joka olisi yleistä mielipidettä vastaan. Olen kuitenkin kuullut ainakin oikeassa elämässä muutamia soraääniä Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjasta, vaikka minulla onkin sellainen käsitys, että sarja on yleisesti ihan pidetty? Vastataanpa kuitenkin sillä. Rouhiainen kirjoittaa paranormaalin romanssin kaltaista höttöä hyvin, mutta ripottelee mukaan oikean elämän ongelmia. Kirjat lukee älyttömän nopeasti, vaikka en niitä nyt moderneiksi klassikoiksi nimittäisikään.

3. Kolmiodraama jossa päähenkilö päätyi väärän henkilön kanssa yhteen (muista spoilerivaroitus!) tai OTP, josta et pidä

Huh, jostakin syystä unohdan monet endgame-parit tosi helposti. Voinko vastata kokonaisen kirjasarjan kaikki canon-parit? Harry Potterin "ja kukaan ei jäänyt yksin" -malli on ihan älytön. Miksei kukaan kertont Rowlingille, että ei kaikkien tarvitse pariutua keskenään? Ja että jotain muutakin kuin perusheteroita olisi voinut kirjoittaa?

4. Suosittu kirjallisuuden genre, jota luet harvoin

Näitähän riittää! Luen harvoin pelkkää romanssia, "literary fictionia", dekkareita... Dekkarit ovat ehkä Suomessa oudoin puutteeni :D luin sellaisen viimeksi varmaan ylä-asteella, ellei lukiossa joutunut lukemaan...

5. Suosittu tai rakastettu hahmo josta et pidä

Näitäkin toki löytyy, mutta en yleensä kamalasti muistele inhokkejani. En pidä esimerkiksi Nälkäpelin Peetasta. Aiemmin mainittu The Young Elites -Adelina on aika kamala myös. En kestä Sini Helmisen Kiven sisässä -Pekkoa, enkä sen kummemmin saman kirjan love interestistäkään (unohdin nimen...). Tässä siis muutama.

6. Suosittu kirjailija josta et pidä

Tähän minulla on kaksi vastausta. Patrick Ness ei juuri vakuuttanut minua The Rest of Us Just Live Here -kirjallaan. Ransom Riggs ei ole myöskään makuuni (Miss Peregrine -kirjat). Toisaalta olen lukenut kummaltakin vain yhden kirjan, mutta etenkin Riggsin tapauksessa tulen tuskin koskaan lukemaan enempää. Jotenkin sarjan pehmospooky-meininki suoraan vuodelta 2009 ei nappaa.

7. Suosittu klisee tai 'trope' johon olet kyllästynyt (esimerkiksi "kadonnut prinsessa", korruptoitunut hallitsija, kolmiodraama jne)

Oikeastaan olen sitä mieltä, että kliseet ovat ihan kivoja oikein käytettynä, ja etenkin niillä leikittely on parasta. Saanko mainita bury your gays -kliseen ja ylipäätään sen, että lgbt-hahmoilla on tosi ankea elämä? Toivoisin, että tässä vaiheessa oltaisiin jo päästy tuosta yli. Enemmän normalisoitua ja kivaa representaatiota, pliis.

8. Suosittu sarja, jonka lukeminen ei oikeastaan kiinnosta sinua

Tämä on nyt aika paha, mutta en oikeastaan näe itseäni koskaan lukemassa J.R.R. Tolkienin Taru Sormusten Herrasta -trilogiaa. Se on varmasti ansainnut paikkansa fantasian kaanonissa, mutta kiinnostustasoni on kuin Raamatulla (eli ei kamalan korkea). Olen ylipäätään helposti hypen lannistama, ja luen suosittuja kirjoja todella myöhään.

9. Sanotaan, että kirja on aina elokuvaa parempi, mutta mistä elokuva- tai tv-sovituksesta pidät enemmän kuin kirjasta?

Uuu, paha kysymys. Pidän Love, Simonista todella paljon, mutta kirja kyllä taitaa edelleen viedä, En ole edes nähnyt itse elokuvaa, mutta The Revenantin kirja oli sen verran huono, että sen on pakko olla parempi, Kuitenkin, en voi pitää siitä jos en ole nähnyt sitä. Ei vastausta?

Kysymykset listamuodossa:

1. Suosittu kirja tai kirjasarja josta et pitänyt
2. Suosittu kirja tai kirjasarja jota muut vihaavat, mutta sinä rakastat
3. Kolmiodraama jossa päähenkilö päätyi väärän henkilön kanssa yhteen (muista spoilerivaroitus!) tai OTP, josta et pidä
4. Suosittu kirjallisuuden genre, jota luet harvoin
5. Suosittu tai rakastettu hahmo josta et pidä
6. Suosittu kirjailija josta et pidä
7. Suosittu klisee tai 'trope' johon olet kyllästynyt (esimerkiksi "kadonnut prinsessa", korruptoitunut hallitsija, kolmiodraama jne)
8. Suosittu sarja, jonka lukeminen ei oikeastaan kiinnosta sinua
9. Sanotaan, että kirja on aina elokuvaa parempi, mutta mistä elokuva- tai tv-sovituksesta pidät enemmän kuin kirjasta?

Lokakuun luetut ja TBR

Lokakuussa koululla oli viimein negatiivinen vaikutus siihen, mitä sain luettua. Luin kuun aikana vain viisi kirjaa, joista yksi on koulua varten. Lisäksi luin kuitenkin huimat seitsemän pokkaria mangaa. Kuukausi oli yllättävän fantasiapainotteinen, niin kuin viime kuun kokoomapostauksessa mietinkin.

Ensiksi luin Susan Dennardin Truthwitchin, joka aloittaa viisiosaisen The Witchlands-sarjan. Kirja kertoo Safiyasta, joka kykenee erottamaan valheet totuuksista ja Iseultista, joka näkee "langat", jotka ympäröivät kaikkia maailman ihmisiä, poislukien omansa. Kirja koostuu kaikenlaisista kommelluksista ja tyttöjen välisestä vahvasta ystävyydestä, mikä on mukavaa, mutta en voi varsinaisesti sanoa ymmärtäneeni kirjan maailman poliittisista tapahtumista paljoakaan, Dennardin tyyli on erikoisen sanaisa ja vitsikäs, mitä en olettanut tunnetusti Sarah J. Maasin ystävältä lukevani. Toisaalta kirja on myös jotenkin raskasta luettavaa, joten odottelen hieman kauhulla sarjan toista osaa, joka olisi minulla luettavana tässä kuussa. 3/5

Luin Daniel Defoen seikkailuklassikon Robinson Crusoen kurssia varten, ja voi miten pettymys se olikaan. Kirja kertoo miehestä, joka haaksirikkoutuu yksin tuntemattomalle saarelle, ja joutuu kehittämään selviytymistaitonsa huippuunsa. En yleensäkään pidä kamalasti kirjoista jotka voisin tiivistää sanoilla "pikkupoikien seikkailukirja" (lue: Maze Runner -sarja...), mutta Robinson Crusoe onnistui olemaan ehkä vähiten viihdyttävä kirja, jonka olen aikoihin lukenut. Kirjan kieli on kuivaa ja mahdollisimman epäkuvailevaa, mikä on aika harmillista trooppiselle saarelle sijoittuvassa kirjassa.

Robinson Crusoe on kuitenkin ensimmäisiä englantilaisia romaaneja, joten ymmärrettävää on, ettei Defoella ole ollut kamalasti esikuvia joilta omaksua hiotumpaa tyyliä. Uskon kuitenkin siihen, ettei joka ikistä huonosti vanhentunutta klassikkoa tarvitse nykyihmisen lukea itse, kunhan tiedostaa että ne vaikuttavat moniin nykykertomuksiin eri tavoin. Kirja on mielestäni myös kielellisesti melko vaikeaselkoinen, joten sekin söi kiinnostustani melko paljon, Tulipahan tämäkin luettua. 2/5

Elina Rouhiaisen Väki-sarjan toinen osa Aistienvartija olikin sitten hieman parempi lukukokemus. Kirja kertoo mitään spoilaamatta sarjan päähenkilöistä Irlannissa. Bollywood oli ehkäpä suosikkihahmoni sarjan ensimmäisessä osassa, joten Aistienvartija on ollut minulle hyvin odotettu teos. Päällisin puolin se onkin ihan hyvää jatkoa, mutta tuntuu aivan trilogian keskiosalta - kirja ei ole erityisen tapahtumarikas.

Koska osa sijoittuu Pohjois-Irlantiin, se tuo mahdollisuuden kertoa tarinassa erilaisista poliittisista konflikteista siellä päin maailmaa. Tämä aspekti yhdistettynä muutamiin muihin valistuskohteisiin kirjassa on kuitenkin mielestäni hieman riskialtis päätös. Kirja ei esitä vaikeita aiheita riittävän hienovaraisesti, ja mielestäni juuri nuortenkirjassa olisi tärkeää, että nuori ei tunne kirjan saarnaavan hänelle mistään aiheesta. Totta kai kirjan esille tuomat asiat ovat tärkeitä, mutta etenkin kansalaisuuteen ja rotuun liittyvät aiheet eivät tunnu järin luonnollisilta kantasuomalaisen kirjailijan kirjoittamassa suomalaisessa nuortenkirjassa. 3,75/5

Seuraavaksi jatkoin Elina Rouhiaisen teoksilla ja luin Susiraja-sarjan toisen osan Uhanalainen. Mielestäni toinen osa ei pääse ihan ensimmäisen tasolle, mutta senkin lukee mielellään. Hukkavaara on kiinnostava paikka edelleen, mutta olisin toivonut Helsinkiä ehkä hieman pidempään kestäväksi jaksoksi kirjassa. Onneksi seuraava osa ilmeisesti sijoittuu sinne, ja suosikkihahmoani Konstaakin näemme taas? Kaiken kaikkiaan minusta tämä sarja on ihan kivaa yliluonnollista YA-settiä, mutta Rouhiaisen kehityksen kirjailijana kyllä huomaa Väki-sarjan puolella. 2½/5

Seuraavaksi luin ihan oikeaa aikuisten kirjallisuutta. eli Elena Ferranten Napoli-sarjan aloitusosan Loistava ystäväni. Kirja kertoo sodanjälkeisestä Napolista ja kahden tytön monimutkaisesta ystävyydestä. Kirjaa voisin kuvailla vain sanalla "mielenkiintoinen". Kaikki hahmot ovat jotenkin tosi reunalla ja väkivaltaisia ainakin puheissaan. Miljöö on kurja, mutta Ferranten tekstiä ei voi jättää kesken. Etenkin keskiössä oleva ystävyyden kuvaus on kivuliaan todentuntuista. Sama "ihanaa mutta kamalaa" -teema jatkuu kirjoitustyylissä, sillä Ferranten kerronta on hyvin karua, mutta myös samalla virkistävän todellista. Suosittelisin kirjaa myös muille kaltaisilleni, joille ei yleensä "aikuisten" kirjallisuus maistu. 4/5

Seuraavaksi lista lukemastani mangasta:

• Nio Nakatani: Bloom into You 5: Ihana! En yleensä väritä yurista paljoakaan, mutta olen aivan täyttä roskaa tälle sarjalle. Hahmovetoista ja pehmeää kouluelämää, pientä draamaakaan unohtamatta
• Zariya Ranmaru: Coyote 1: Yliluonnollista synkempää bl-mangaa. Yllättävän hyvä, vaikka minulla olikin ennakko-odotukseni ihmissusi-bl:stä.
• Ogeretsu Tanaka: Escape Journey 1: Yliopisto-bl:ää Tanakalta! Ihmeellinen raiskauskohtaus oltaisiin voitu jättää pois, mutta muuten odottelen innolla kakkososaa.
• Natsuki Takaya: Fruits Basket 18-19
• Haruko Kumota: Shouwa Genroku Rakugo Shinjuu 2-3

TBR

Tässä kuussa yritän lukea ainakin nämä teokset:

• Susan Dennard: Windwitch
• Neal Shusterman, Jarrod Shusterman: Dry
• Kevin Kwan: China Rich Girlfriend
• Elena Ferrante: Uuden nimen tarina

Claudia Gray: Defy the Stars

Sun, Moon, and Stars – Read a book that takes place in outer space 

Hei taas ja tervetuloa heinäkuussa lukemani kirjan pariin... Backlog on ikuinen ja niin edelleen. Tällä kertaa vuorossa on Claudia Grayn Constellation-sarjan aloitusosa Defy the Stars. Kirjan nappasin kirjastosta oikeastaan randomilla kesän lukuhaastettani varten, ja se osoittautui ihan kivaksi yllätykseksi.

Defy the Stars kertoo Genesis-planeettaa suojelevasta Noemista. Avaruussodan toisella puolella on ihmisen kaltaiseksi kehittynyt robotti Abel, joka on lojunut avaruudessa hylättynä jo vuosia, luojaansa kaivaten. Sattumalta Noemi löytää Abelin, ja heidän pitää auttaa toisiaan huolimatta siitä, että teknisesti ottaen he ovat vihollisia.

Totta puhuen en muista kirjan juonesta enää paljoa, koska se menee pitkälti kertakäyttöviihteen kategoriaan mielessäni. En yleensä pidä avaruusseikkailuista paljoakaan, joten muistelen sen hidastaneen lukutahtiani. Kuitenkin lopulta mielestäni kirjan juoni on ihan tarpeeksi uskottava. Kannen feikkitarrassa hehkutettiin kirjan olevan "for fans of Divergent", mikä ei juuri luonut suuria odotuksia, mutta mielestäni juurikin Divergentiin verrattaessa kirja tekee paljonkin oikein.

Huvittavaa kyllä. robotin ja ihmissotilaan välinen romanssi iski minuun paremmin kuin Divergentin mentori ja mentoroitava -suhde ihan ihmisten välillä. Aluksi ajattelin, että saisin elämäni naurut ja kenties robottipornoa, mutta kirjan sisältö on (muistaakseni) melko siveää. Romanssi on hyvin slow-burn, joten ainakin sen ystäville kirja on kenties ihan suositeltava, Kirja on ennen kaikkea romanttista scifiä, mutta scifielementtejäkin on, ja kirjassa jahdataankin erinäisiä aluksen osia ja mitä ikinä.

Divergentiin palatakseni, mielestäni Grayn kirjoitustyyli on paljon Veronica Rothin tyyliä onnistuneempi. Divergentistä jäi hieman lapsellinen ja naiivi fiilis, mutta Defy the Stars ei herättänyt sen kummempia ajatuksia kieleensä liittyen. Haittapuolena on se, että kirja ei ole ihan niin kevyt ja nopeasti ahmittava kuin Divergent. Kuitenkin, Grayn hahmot ovat puolestaan paljon muistettavampia ja persoonallisempia kuin Rothin, etenkin sivuhahmot! Vaikka kyseenalaistan kansitarran sisältöä jollain tasolla, sanoisin kuitenkin että Divergentistä vähänkin tykänneet saattaisivat saada tästä teoksesta jotain irti.

Julkaisuvuosi 2017
Hot Key Books
425 sivua
Kirjastosta
Englanniksi

3/5

Essi Ihonen: Ainoa taivas

Essi Ihosen Ainoa taivas kertoo Ainosta joka 17-vuotiaana esikoislestadiolaisen yhteisön jäsenenä alkaa huomata, että se elämä ei ole hänelle. Ainolla on kihlattu, jonka huomio hivelee itsetuntoa, mutta jokin tilanteessa on väärin. Muutenkin Ainon ympärillä tapahtuu asioita, jotka tekevät hänen olonsa ulkopuoliseksi ja oudoksi. Ennalta määrätty elämänpolku hirvittää - pääseekö Aino pois tältä polulta?

Valitsin kirjan luettavaksi ennen kaikkea aiheensa takia. Uskonnot ovat minulle kiinnostavia mutta raskaita aiheita. Ei sen takia, että olisin varttunut erityisen uskonnollisessa perheessä tai mitään, mutta esimerkiksi lgbt-ihmisten kohtaama uskonnosta alkunsa saava viha saa minut niin surulliseksi. Tätä aihetta ei Ainoassa taivaassa käsitellä, mutta parisuhteen ja raskauden kysymykset yhteisössä, jossa kaikkien kuuluu tehdä nämä asiat juuri samoin, voivat puristaa cis-heteronkin kenkää.

Uskontoa kuitenkin käsitellään melko nuortenkirjamaisesta perspektiivistä. Kaikki on aika lailla valmiiksi pureskeltua, eikä harmauden sävyjä juuri näy. Melkein kaikkea pyritään ymmärtämään, mutta Ainon isä jää antagonistiseksi tyranniksi - kenties hänellä on inspiraationsa oikeassa elämässä, mutta kirjan mustavalkoisuutta hahmo ei juuri auta. Uskontoaiheita nuorille ehkä monisävyisemmin esittää Emily M. Danforthin The Miseducation of Cameron Post, joka tosin ei puhu lestadiolaisuudesta. Siinä mielessä Ainoa taivas on tärkeä kirja ainakin aihepiirinsä takia.

Kirjan kielestä olen kuullut mielipiteitä suuntaan ja toiseen, mutta itse pidän siitä. Kieli on aika yksinkertaista, mutta kuitenkin sujuvaa, tuoretta ja kaunistakin. Moni kuitenkin varmasti lukee Ainoan taivaan ennen kaikkea aihepiirinsä takia, ja mielestäni kirjoitustyyli ei ainakaan häiritse lukijaa. Kirja on raskaasta aiheestaan huolimatta todella nopealukuinen, joskin kirjoitystyylin lisäksi siihen vaikuttaa myös teoksen lyhyys.

Suurin kritiikkini mustavalkoisuuden lisäksi on ehkä  se, että hahmot jäävät hieman vieraiksi. Hahmoja tulee ja menee ja heidän mieliinsä yritetään kurkkia, mutta se jää yritykseksi. Kirja on kuitenkin vasta Ihosen ensimmäinen, joten se voi mennä senkin piikkiin. Hauskana huomiona minun on pakko sanoa, että oli yhtä aikaa huvittavaa ja häiritsevää nähdä oma, suhteellisen harvinainen nimeni keskeisellä hahmolla kirjassa. Enpä voi sanoa, että olisi päässyt tapahtumaan aiemmin.

Julkaisuvuosi 2018
WSOY
239 sivua
Kirjastosta
Suomeksi

3½/5

Syyskuun luetut

On taas wrap-upin aika. Syksy on jo hyvällä mallilla, ja odottelen innolla että vaikuttaisiko se lukemieni kirjojen tyyppiin jotenkin. Syksyhän tunnetusti on fantasian ja muiden tunnelmarikkaiden teosten aikaa. Tällä kertaa joukossa on vähän vaikka mitä, aina kesäkirjoista koululukemistoon. Tällä kertaa ainakaan en jaksa koota tbr-listaa, koska todennäköisesti luen aika lailla mitä sattuu.

Syyskuu alkoi melko keskinkertaisesti Julie Murphyn Puddin'-teoksella. Dumplin'-kirjan jatko-osa kertoo ylipainoisesta Milliestä, joka haluaisi kesällä painonpudotusleirin sijaan osallistua uutisreportterikesäkurssille. Puddin' on samaa maata kuin Dumplinkin. Ihan luettava ja viihdyttävä, mutta jää latteaksi ja on välillä turhan saarnaava. Ylipainoisia päähenkilöitä ei näe kirjoissa turhan usein, joten sinänsä kirjan olemassaolo on ihan oikeutettu. 2½/5

Seuraavaksi päädyin lukemaan Harri ja Ilkka Virolaisen Yliluonnollisten ilmiöiden ensyklopedian, joka ei sekään osoittautunut kovin ihmeelliseksi lukukokemukseksi. Ilmeisesti kirja on olevinaan vakavasti otettava ja melkein akateeminen, ainakin kun kirjailijoiden yliopistotausta tuodaan esille, mutta kirjan viittaukset ovat siihen liian epämääräisiä. "Eräs ihminen on kokenut asian x" ja muut samankaltaiset ilmaisut eivät juuri luo uskottavuutta. Opin kirjasta joitakin uusia termejä ja asioita, mutta monesti näitä googletellessani mainitut ihmiset ja tapahtumat debunkataan jo Googlen ekalla sivulla. Kenties viihteellistetympänä kirjalla olisi joku pointtikin, tällaisenaan se on vain hieman nolo.  Vaikka minulla oli kirjaa lukiessani ihan hauskaa (joskin välillä vääristä syistä), en voi uskoa että Tammen kaltainen suuri kustantaja on julkaissut sen! 2/5

Valitettavasti huono putki jatkui myös Siri Kolun Kesän jälkeen kaikki on toisin -kirjan parissa. Kirja kertoo transpojasta Peetusta, joka kesän jälkeen pääsee viimein sukupuolenkorjausleikkaukseen, mutta ennen sitä Peetun isä kutsuu Peetun mukaansa lentämään purjelentokoneella. Minua suorastaan harmittaa, etten pitänyt kirjasta enempää. Aihe on tärkeä, mutta jotenkin kirjan tapa keskittyä lähinnä Peetun vikinään siitä, miten maailma ei ymmärrä häntä, ei ollut kamalan toimiva. Lisäksi kirjassa esimerkiksi ei onnistuta kytkemään pois ideaa siitä, että transmies on sama asia kuin lesbo. Sinänsä kuitenkin tärkeä kirja. 2½/5

Hieman onnistuneempaa yliluonnollista kuvastoa tarjoili syyskuussa Eric Maplen Noidan käsikirjan uusi painos. Olen hieman liian nuori siihen, että olisin lukenut tätä nimenomaista kirjaa pienempänä, mutta hyvin samankaltaisia opuksia tuli koluttua läpi joka tapauksessa. Kirja esittelee kaikenlaisia yliluonnollisia ilmiöitä kevyesti ja runsailla kuvituksilla. Etenkin kirjan kuvitukset ovat hyvin tunnelmallisia. Tästä saisi erinomaisen halloween-kirjan, mikäli tykkää lukea kausien mukaan. 3/5

Elina Rouhiaisen Susirajan ensimmäinen osa Kesytön ilmestyi jo vuonna 2012, mutta luin sen vasta nyt, Väen toista osaa odotellessa. Kirja kertoo 17-vuotiaasta Raisasta, joka päätyy äitinsä kuoltua muuttamaan Helsingin Kalliosta Kainuun korpeen, Hukkavaaraan. Paranormaalit romanssit eivät ole omaa alaani, mutta Rouhiainen onnistuu esikoiskirjallaankin myymään tämän todella konkreettisen mutta fiktiivisen paikkakunnan ihmissusineen minulle. Toivottavasti sama viihdyttävä meno jatkuu toisessakin osassa, sitten kun sen saan viimein luettua. 3/5

Sarah Crossanin Yksi kertoo siamilaisista kaksosista, Gracesta ja Tippistä, jotka joutuvat rahaongelmien takia ensimmäistä kertaa "tavalliseen" kouluun. Kirja on kirjoitettu säeromaanimuotoon, ja se sopii erittäin hyvin kuvaamaan tällaisia rankempia aiheita. Yksi on sellainen kirja, joka ahmitaan suunnilleen vuorokaudessa, mutta pistää miettimään sen jälkeenkin. Tästä aiheesta ei kaiketi ole kirjoitettu paljoa, etenkään nuortenkirjoja, joten Yksi on lukemisen arvoinen jo siksi. Yksi on muuten ensimmäinen syyskuussa lukemani kirja, joka sai neljä tähteä! 4/5

Monien muiden syyskuussa lukemieni kirjojen tapaan luin Nonna Wasiljeffin Loukkupojan Hel-YA-tapahtumaa varten. Harmillisesti kirja osoittautui pettymykseksi. Kirja kertoo Aaronista, joka on syntynyt vankeuteen dystopiamaisessa fantasiamaailmassa. Kirjalla oli ehdottomasti potentiaalia, mutta se ei liikkunut mieleiseeni suuntaan. Havahduin koko ajan, etten ollut jaksanut seurata tarinaa ja näin ollen olin tippunut kärryiltä. Se on minuille suurin merkki siitä, että kirja ei kaiken kaikkiaan ole tehty minulle. Joku muu sen sijaan saattaisi siitä pitääkin, ja onhan Loukkupoika kirjailijansa ensimmäinen julkaistu teos. 2/5

Essi Ihosen Ainoa taivas kertoo lestadiolaistytöstä Ainosta, joka on alkanut tuntea olonsa vieraaksi omassa yhteisössään. Ainoa taivas on myös esikoisteos, mutta pidin siitä kovasti! Uskontoa ei käsitellä nuortenkirjoissa juuri ollenkaan, ainakaan näin rankasti. Kirjan kieli on kaunista yrittämättä kuitenkaan liikoja. Hahmot ovat ehkä hieman kärjistettyjä ja mustavalkoisia, mutta kirjakin toki on kovin lyhyt. Bonuksena minun on pakko mainita, että oli tosi häiritsevää törmätä kirjassa tosi keskeiseen hahmoon jolla on sama nimi kuin minulla, sillä sitä ei ole koskaan ennen tapahtunut...  Kirjoitin kirjasta oman arvioinsa tänne. 3½/5

Seuraavaksi luin ei-niin-jännittävän Sari Kivistön ja H.K. Riikosen kirjan Mitä jokaisen tulee tietää antiikista: Kreikka & Rooma. Luin sen erästä itsenäistä kirjallisuuden kurssia varten, enkä ole vieläkään kirjoittanut siitä esseetä... Hups. Koululukemistoksi kirja on ihan kiinnostava, ja aukeaa ihan hyvin vaikka ei aiheesta mitään ennalta tiedäkään. 3/5

Syyskuussa ahmin myös Anni Saastamoisen Depressiopäiväkirjat-teoksen. Kirjassa Saastamoinen kertoo omasta taistelustaan masennuksen kanssa lukuisten kirosanojen kera. Luin taannoin Jenny Lawsonin Furiously Happy -kirjan, joka sekin siis kuvaa mielenterveysongelmia, ja en pitänyt siitä liiallisen "huumorin" ja positiivisuuden takia. Siinä mielessä Depressiopäiväkirjat on paljon pidettävämpi teos näistä kahdesta. Toisaalta Saastamoisen tyyli on vähän liiankin ankea kiroilun takia, mutta varmasti teos voi olla jollekin toiselle voimauttava lukukokemus. Depressiopäiväkirjat on kuitenkin tärkeä kirja juuri sen takia, että se kannustaa lukijaansa avoimuuteen näiden vaikeiden asioiden kanssa, ja on ylipäätään todella lähestyttävä teos. 4/5

Kevin Kwanin Crazy Rich Asians päätyi listalleni lähinnä siksi, että se on kaupunkini kirjastossa. Kirja kertoo Rachelistä, joka on menossa pitkäaikaisen poikaystävänsä Nickin kanssa viettämään kesää Nickin kotiin Singaporeen. Nick on kuitenkin jättänyt kertomatta perheensä olevan älyttömän rikas. Jos olet aina halunnut 500 sivua satiirista hömppää sairaan rikkailla mutta epäpidettävillä hahmoilla, Crazy Rich Asians saattaa olla uusi suosikkikirjasi. Kirjan pituus hidasti kokemusta huomattavasti, mutta nautin kirjan älyttömistä käänteistä ja hahmojen rahankäyttötottumuksista sen verran, että saatan hyvinkin jatkaa sarjaa jos tilaisuus osoittautuu. 3½/5

Viimeisenä mutta en vähäisimpänä luin Emmi Itärannan Teemestarin kirjan. Kirja sijoittuu dystooppiseen Suomeen, jossa vesi käy vähiin. Ensinnäkin, en voi uskoa että kirja on Itärannan ensimmäinen. Kirja on hyvin visuaalinen ja selkeä kokemus, pystyin todella kuvittelemaan kaikki tapahtumapaikat ja hahmot. Muutenkin kirjan dystopiaelementit ovat mielenkiintoisia. Veden loppuminen on kieltämättä huono asia, mutta kirjan maailma on kurjuuden ohella hyvin kaunis. En malta odottaa sitä hetkeä, jolloin pääsen lukemaan Itärannan Kudottujen kujien kaupungin! 4/5

Lisäksi luin neljä mangapokkaria:

• Moyoco Anno: Sugar Sugar Rune 8
• Natsuki Takaya: Fruits Basket 17
• Haruko Kumota: Shouwa Genroku Rakugo Shinju 1
• Nio Nakatani: Bloom Into You 3

Näin ollen sain Sugar Sugar Runen viimein loppuun! Lopulta en pitänyt mangan lopusta läheskään niin paljoa kuin alkupuoliskosta. Jotenkin tarina meni todella sekavaksi aina sivujen ruutujakoa ja puhekuplia myöten. Taide kuitenkin pysyi yhtä kauniina kuin aiemminkin, joten ei kokemus ihan niin huono ollut.