Essi Ihosen Ainoa taivas kertoo Ainosta joka 17-vuotiaana esikoislestadiolaisen yhteisön jäsenenä alkaa huomata, että se elämä ei ole hänelle. Ainolla on kihlattu, jonka huomio hivelee itsetuntoa, mutta jokin tilanteessa on väärin. Muutenkin Ainon ympärillä tapahtuu asioita, jotka tekevät hänen olonsa ulkopuoliseksi ja oudoksi. Ennalta määrätty elämänpolku hirvittää - pääseekö Aino pois tältä polulta?
Valitsin kirjan luettavaksi ennen kaikkea aiheensa takia. Uskonnot ovat minulle kiinnostavia mutta raskaita aiheita. Ei sen takia, että olisin varttunut erityisen uskonnollisessa perheessä tai mitään, mutta esimerkiksi lgbt-ihmisten kohtaama uskonnosta alkunsa saava viha saa minut niin surulliseksi. Tätä aihetta ei Ainoassa taivaassa käsitellä, mutta parisuhteen ja raskauden kysymykset yhteisössä, jossa kaikkien kuuluu tehdä nämä asiat juuri samoin, voivat puristaa cis-heteronkin kenkää.
Uskontoa kuitenkin käsitellään melko nuortenkirjamaisesta perspektiivistä. Kaikki on aika lailla valmiiksi pureskeltua, eikä harmauden sävyjä juuri näy. Melkein kaikkea pyritään ymmärtämään, mutta Ainon isä jää antagonistiseksi tyranniksi - kenties hänellä on inspiraationsa oikeassa elämässä, mutta kirjan mustavalkoisuutta hahmo ei juuri auta. Uskontoaiheita nuorille ehkä monisävyisemmin esittää Emily M. Danforthin The Miseducation of Cameron Post, joka tosin ei puhu lestadiolaisuudesta. Siinä mielessä Ainoa taivas on tärkeä kirja ainakin aihepiirinsä takia.
Kirjan kielestä olen kuullut mielipiteitä suuntaan ja toiseen, mutta itse pidän siitä. Kieli on aika yksinkertaista, mutta kuitenkin sujuvaa, tuoretta ja kaunistakin. Moni kuitenkin varmasti lukee Ainoan taivaan ennen kaikkea aihepiirinsä takia, ja mielestäni kirjoitustyyli ei ainakaan häiritse lukijaa. Kirja on raskaasta aiheestaan huolimatta todella nopealukuinen, joskin kirjoitystyylin lisäksi siihen vaikuttaa myös teoksen lyhyys.
Suurin kritiikkini mustavalkoisuuden lisäksi on ehkä se, että hahmot jäävät hieman vieraiksi. Hahmoja tulee ja menee ja heidän mieliinsä yritetään kurkkia, mutta se jää yritykseksi. Kirja on kuitenkin vasta Ihosen ensimmäinen, joten se voi mennä senkin piikkiin. Hauskana huomiona minun on pakko sanoa, että oli yhtä aikaa huvittavaa ja häiritsevää nähdä oma, suhteellisen harvinainen nimeni keskeisellä hahmolla kirjassa. Enpä voi sanoa, että olisi päässyt tapahtumaan aiemmin.
Julkaisuvuosi 2018
WSOY
239 sivua
Kirjastosta
Suomeksi
3½/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti