lauantai 30. kesäkuuta 2018

Mid-Year Book Freak Out Tag 2018

Tällä viikolla blogissa on tällainen hassunhauska täytepostaus, sillä en ehtinyt tänään valmistelemaan kesäkuun luetuista postausta. Kirjoja tuli luettua sellainen määrä, että ehkä ensi viikolla raporttia siitä sitten. Sen sijaan ajattelin tehdä tämän haasteen, jota on nyt näkynyt Booktuben puolella aika kiitettävästi. Vuosi, ja samalla myös lukuvuosi, on puolessa välissä, joten katsotaanpa hetki mennyttä (ja myös tulevaa!) Jälleen kerran olen kääntänyt kysymykset vapaasti suomeksi.

1. Paras kirja jonka olet lukenut vuonna 2018

Jostakin syystä tänä vuonna en ole lukenut turhan montaa viiden tähden uutta suosikkikirjaa. Siitä huolimatta joukkoon mahtuu Christina Laurenin Autoboyography. Tämä kirja on minulle sekä ehdoton viiden tähden lukukokemus että harvinaisen mukaansatempaava ja tunteisiin iskevä teos.

2. Paras jatko-osa jonka olet lukenut vuonna 2018

En ole myöskään lukenut kovin montaa jatko-osaa. Hetken pohdittuani päädyin Amie Kaufmanin ja Jay Kristoffin Geminaan. Luin myös sarjan lopetusosan tänä vuonna, mutta Obsidio ei ollut yhtä innostava lukukokemus kuin sitä edeltävä Gemina

3. Uusi julkaisu jota et ole vielä lukenut, mutta tahtoisit lukea

Omistamistani kirjoista Becky Albertallin Leah on the Offbeat, joka julkaistiin jo pari kuukautta sitten... Heinäkuussa on viimein aika. Kirjoista joita en omista, mainittakoon Tomi Adeyemin Children of Blood and Bone.

4. Eniten odottamasi julkaisu vuoden toiselta puoliskolta

Oli pakko valita kaksi, eli jatko-osa ja itsenäinen teos. Eniten odottamani jatko-osa on Elina Rouhiaisen Aistienvartija, joka ilmestyy syyskuussa. Toinen odottamani teos on Becky Albertallin ja Adam Silveran What If It's Us, joka ilmestyy lokakuussa.

5. Suurin pettymys

Varmaankin Obsidio. Odotin kolmannelta osalta vähän enemmän, kuin mitä lopulta käteen jäi. Jotenkin sarjan valtava hahmokaarti ja formaatti ei toiminutkaan enää niin hyvin, kun kertomus ei tapahdu pelkästään yhden tai kahden avaruusaluksen sisällä.

6. Suurin yllätys

Marissa Meyerin Cinder. Kirja oli ehtinyt odottaa hyllyssä niin kauan, että luulin sen ajan jo menneen ohi. Loppujen lopuksi kirja tarjosi viiden tähden (joskin roskaisen) kyydin.

7. Paras uusi kirjailija (debyytti tai sinulle uusi)

Tätä en olekaan ehtinyt tallettaa blogin puolelle, mutta V.E. Schwab! Ensimmäinen kirjani vuonna 2018 oli A Darker Shade of Magic, johon rakastuin täysin. Toivottavasti saan joskus haltuuni sarjan loputkin osat. Schwab on tässä Shades of Magic -sarjassaan rakentanut upean maailman, joka ei ole liian stereotyyppinen mutta ei myöskään liian monimutkainen.

8. Uusin fiktiivinen ihastus

En oikein harrasta fiktiivisiä ihastuksia, enkä etenkään kirjoissa. Montyn sisko Felicity on esimerkiksi ihan nice, vaikka sivurooliin jääkin.

9. Uusin suosikkihahmo

Felicityn voi laittaa tähänkin kategoriaan. Lisäksi esimerkiksi A Darker Shade of Magicin Kell ja Of Fire and Starsin Denna.

10. Kirja joka sai sinut itkemään

Muistaakseni Autoboyography oli lähellä itkettää minua. Itken kirjoille äärimmäisen harvoin, joten pitää nostaa hattua.

11. Kirja joka sai sinut iloiseksi

Ehkä Autoboyography, Cinder tai vielä blogissa mainitsematon hassu Annie Spencen Dear Fahrenheit 451: A Librarian's Love Letters and Break-Up Notes to Her Books. Kaikki näistä teoksista elvyttivät lukuintoani huomattavasti olemalla vaan niin sujuvia ja palkitsevia lukukokemuksia. Dear Fahrenheit 451 on lisäksi kirjoista ja kirjastoista kertova kirja. Mitä muuta tällainen kirjafani tarvitseekaan?

12. Paras kirjasta sovitettu elokuva, jonka olet nähnyt tänä vuonna

Love, Simon aivan ehdottomasti.

13. Suosikkivideo/postaus jonka olet tehnyt tänä vuonna

Päällimmäisenä tuli mieleen se postaus, jossa tyttöystäväni valitsi kuukauden luettavani. En ihan saanut tätä valikoimaa luettua, mutta idea oli ainakin hauska.

14. Kaunein kirja jonka olet ostanut (tai saanut) tänä vuonna

Gemina! Koko Illuminae Files -sarja on muovikansissaan aivan upean näköinen.

15. Mitä kirjoja sinun pitää lukea vuoden loppuun mennessä?

Ainakin kesän lukuhaasteeseen valitsemani kirjat :D muuten suunnitelmani elävät sen verran, etten uskalla arvailla mitään.

Kysymykset:

1. Paras kirja jonka olet lukenut vuonna 2018
2. Paras jatko-osa jonka olet lukenut vuonna 2018
3. Uusi julkaisu jota et ole vielä lukenut, mutta tahtoisit lukea
4. Eniten odottamasi julkaisu vuoden toiselta puoliskolta
5. Suurin pettymys
6. Suurin yllätys
7. Paras uusi kirjailija (debyytti tai sinulle uusi)
8. Uusin fiktiivinen ihastus
9. Uusin suosikkihahmo
10. Kirja joka sai sinut itkemään
11. Kirja joka sai sinut iloiseksi
12. Paras kirjasta sovitettu elokuva, jonka olet nähnyt tänä vuonna
13. Suosikkivideo/postaus jonka olet tehnyt tänä vuonna
14. Kaunein kirja jonka olet ostanut (tai saanut) tänä vuonna
15. Mitä kirjoja sinun pitää lukea vuoden loppuun mennessä?

lauantai 23. kesäkuuta 2018

Sini Helminen: Veden vallassa


Sini Helmisen Veden vallassa on suomalaisesta mytologiasta inspiroituneen Väkiveriset-sarjan kolmas osa. Tästä huolimatta kirjan voi lukea yksinäänkin. En yleensä arvostele blogissani sarjojen jatko-osia, ellen ole kirjoittanut myös ensimmäisestä osasta. Itsenäisyytensä takia päätin kuitenkin kirjoittaa tästä käytännössä kolmannesta osasta. Jokainen kirja keskittyy johonkin elementtiin; ensimmäisessä osassa metsä, toisessa vuori, tässä osassa vuorossa on vesi.

Veden vallassa kertoo koulukiusatusta Marista, jonka äiti on kadonnut vuosia sitten ja jonka isä uskoo taruolentoihin. Eräänä päivänä Mari tajuaa, miksi hänen isänsä on alati kieltänyt häntä uimasta läheisessä järvessä. Marin äiti on todellisuudessa takaisin järveen palannut vedenneito, ja Mari itsekin alkaa puskea suomua kylvyssä käydessään. Hetkellisesti vedenalainen maailma vaikuttaa paljon arkielämää turvallisemmalta ja kiinnostavammalta, mutta elämä vedessä ei olekaan niin helppoa kuin Mari luulee.

Sarjan toinen osa, Kiven sisässä, ei ollut juurikaan mieleeni. Kiusallinen ja nopeasti ikääntyvä Minecraft-teema sai minut tuntemaan itseni 10 vuotta liian vanhaksi lukemaan kyseistä kirjaa, ja tuntui lähinnä pilkanteolta kaunista Väkiveristen ensimmäistä osaa kohtaan. Ilokseni Veden vallassa on vähintäänkin samalla tasolla sarjan aloitusosan kanssa.

Väkiveriset on young adult -nimikkeen allakin mielestäni nuorimmasta päästä. Kaikkien osien kieli on puhetyylistä ja vitsikästä, ja päähahmojen elämä on monilta osin tavanomaista yläaste/lukioelämää. Koska kirjat ovat niin lyhyitä, hahmot jäävät aina hieman ohuiksi. Pidän kuitenkin sarjan hyvin suomalaisesta otteesta fantasiaan. Taruolennot ovat erehtymättömän suomalaisia, ja muutenkin fantasiaelementit ovat hyvin harmaita. Maaginen olento ei välttämättä ole se paras kumppanikandidaatti, ja onhan se suomalainen järvi aika arkinen miljöö fantasiakertomukselle.

Yllättäen kirjan parasta antia ovatkin suunsoiton ja huumorin sijaan sen synkemmät sävyt. Kirjan koulukiusaamiskuvaus on paikoin melko kivuliastakin, ja taatusti avaa lukijan kaikki peruskouluarvet. Kuten mainitsin, fantasiakin on harmaata mustavalkoisen sijaan. Kirjan vesinen miljöö on lopulta hieman häiriintynyt. Maassa maan tavalla, mutta ihmiskasvatuksen saanut Mari ei voi ymmärtää vedenväen elämäntapaa.

Julkaisuvuosi 2018
Myllylahti
239 sivua
Kirjastosta
Suomeksi

4/5

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Marissa Meyer: Cinder


Tervetuloa pitkästä aikaa kunnollisen kirja-arvostelun pariin. Toukokuussa luin jo muutamalla eri tbr-listalla olleen Marissa Meyerin Cinderin. Alun perin kuulin kirjasta paljon hyvää, sitten kaiketi kuulin erilaisia mielipiteitä ja  ajattelin sen olevan lapsellinen, ja lopulta sen luettuani voin sanoa, että kirja ylitti odotukseni.

Cinder on scifi-uudelleenkerronta Tuhkimosta, joka kertoo oletettavasti Pekingiin perustuvassa New Beijingissä asuvasta kyborgi-Cinderistä. Sarjan maailmassa kyborgit ovat tavanomaisia, mutta he ovat muita ihmisiä paljon heikommassa asemassa. Kyborgiutensa lisäksi Cinder on taitava mekaanikko, ja joutuukin ahertamaan kojullaan päivästä toiseen elättääkseen ilkeän äitipuolensa ja tämän tyttäret. Alkuperäistarinalleen uskollisesti myös New Beijingissä on tulossa kuninkaalliset juhlat, joihin Cinderillä ei ole menemistä. Ilmassa on juhlahumua sekä hengenvaarallinen ruttoepidemia, mutta kaikista eniten Cinderin maailmaa mullistaa se, että eräänä päivänä hän saa asiakkaakseen prinssi Kain.

Ensiksi pitää saada pois alta se fakta, että ainakin sarjan ensimmäinen osa on melko lailla toiveet täyttävää roskaa. Mutta millaista roskaa se onkaan! Minulla oli aivan jäätävän hauskaa kirjaa lukiessani. Juonenkäänteitä tuli vasemmalta ja oikealta, ja osan osasinkin jo arvata, mutta kirjaa ei voi sanoa tylsäksi millään tavoin. Harvoin jaksan lukea kirjoja niin pitkissä pätkissä kuin Cinderin kanssa kävi.

Muutamissa Goodreads-arvosteluissa kiinnitettiin huomiota erinäisiin aukkoihin kirjan juonessa, mutta ainakaan kirjaa lukiessani en huomannut mitään erikoista. Kirja myi Cinderin tarinan minulle niin tehokkaasti, etten ehtinyt jäädä analysoimaan sitä. Sen sijaan jäin miettimään Kaita, prinssihahmoa. Hän oli luokassamme "ihan kivat prinssipojat", mutta itse prinssiys ei oikein näy, sillä Kai ei vaikuta kovin pätevältä (tulevalta) hallitsijalta. Itse Cinder sen sijaan on perustellusti viileä "vahva naispäähenkilö", joka ei kuitenkaan suoraan yritä olla uusi Katniss tai joku muu vastaava.

En ole tietääkseni aiemmin lukenut yhtäkään satu-uudelleenkerrontaa, mutta arvelisin Cinderin olevan siisteimmästä päästä. Yhteys Tuhkimo-satuun on selkeästi havaittavissa, mutta kirjassa on niin paljon omaa sisältöään ja ainakin minua miellyttävä miljöö, että yhtälö toimii. On suuri harmi, etten omista sarjan toista osaa, sillä olisin mieluusti halunnut jatkaa heti. Seuraava osa Scarlet on uudelleenkerronta Punahilkasta, en malta odottaa!

Julkaisuvuosi 2012
Feiwel & Friends
400 sivua
Oma
Englanniksi

5/5

sunnuntai 10. kesäkuuta 2018

Kaksi sarjakuvaa: In Real Life & The Prince and the Dressmaker

Tällä kertaa käsittelen samassa postauksessa saman sarjakuvapiirtäjän kaksi teosta.

Cory Doctorow ja Jen Wang: In Real Life



In Real Life kertoo Andasta, joka on todella hyvä Coarsegold Online -nimisessä MMORPG-pelissä. "Gold farming" on pelin säännöissä kielletty, ja Anda ystävineen kokevat tehtäväkseen poistaa kaiken epärehellisen toiminnan suosikkipelistään. Asiat kuitenkin hankaloituvat kun Anda ystävystyy kiinalaisen kultafarmarin kanssa.

Pelkän kannen perusteella odotin sarjakuvalta enemmän sisältöä, joka korostaa Andan "peliminän" ja "arkiminän" eroja. Modernia ja realistista taikatyttömeininkiä, tiedättehän. Todellisuudessa In Real Life keskittyy kuitenkin siihen pisteeseen, jossa pelimaailma ja arki kohtaavat. Pelin sisällä kultafarmaus on kiellettyä ja epäreilua, mutta oikeassa maailmassa köyhille kiinalaislapsille se voi olla ainoa tapa elättää itsensä.

Vaikka sarjakuvalla on enemmän sanomaa kuin luulinkaan, sen sävy on hieman epämiellyttävä. Sarjakuva itsekin ottaa pikaisesti kantaa siihen, että Anda ei ole oikea ihminen ottamaan kantaa köyhien kiinalaisten asioihin mitään sen kummempia tietämättä. Se ei kuitenkaan riitä poistamaan ikävää white savior -fiilistä.

Saarnaavuudestaan huolimatta sarjakuva oli ihan kiva. Suurimman osan työstä tekee Jen Wang suloisella piirrostyylillään. Juoneltaan sarjakuva on aika teinihuttua: väärinkäsityksiä, tyhmiä vanhempia, ja niin edelleen. En itse pelaa juurikaan, mutta ehkäpä joku peleistä enemmän välittävä saa tästä erilaisen lukukokemuksen

Julkaisuvuosi 2014
First Second
175 sivua
Kirjastosta
Englanniksi

3/5

Jen Wang: The Prince and the Dressmaker



Jos en olisi lukenut The Prince and the Dressmakeria heti In Real Lifen jälkeen, olisin varmasti pitänyt IRL:istä enemmän. IRL on ihan hyvä, mutta The Prince and the Dressmaker saattaa olla tähän mennessä paras lukemani länsimainen sarjakuva. Teos on myöskin se sarjakuva, jota en tiennyt tarvitsevani.

The Prince and the Dressmaker sijoittuu Ranskaan ja kertoo ompelijasta, Francesista, joka tulee prinssi Sebastianin palkkaamaksi. Sebastian ei kuitenkaan halua pelkkiä tavanomaisia puvuntakkeja, vaan mekkoja! Sebastianin öinen alter ego Lady Crystallia tahtoo kauniita mekkoja yksi toisensa jälkeen. Kaikki tämä on kuitenkin pidettävä salassa prinssin perheeltä ja koko valtakunnalta.

Ensiksi minun on pakko mainita Wangin piirrosjälki! Wang on kehittynyt näissä neljässä vuodessa huimasti. Itse tyyli ei ole juuri muuttunut, vaan tullut entistä varmemmaksi. Pokkari on täynnä kauniita mekkoja, ja suosittelisinkin teosta kaikille muodista pitäville. Lady Crystallia ja vähän kaikki muutkin ovat tyrmäävän kauniita sellaisella söpöllä sarjakuvatavalla.

Merkitsin tunnisteisiini tämän postauksen lgbt-teemaiseksi. The Prince and the Dressmaker on näistä kahdesta sarjakuvasta se, jossa tämä käy ilmi. Vaikka koko sarjakuvan alkuasetelma on mekkoihin pukeutuva prinssi, asia käsitellään aika kasuaalisti ja harmaan sävyissä. Prinssin identiteetti ei siis lukijalle selviä, ja hyvä niin. Sarjakuvan tarina on suurimmalta osin kiva ja kevyt, mutta toisaalta prinssin tuskailu voi olla melko raskastakin. Syvää ja synkkää angstia näiden kansien välistä ei kuitenkaan löydy.

Hahmot jäävät hieman yksiulotteisiksi, mutta ovat huomattavasti muistettavampia kuin In Real Lifen vastaavat. Kaiken kaikkiaan The Prince and the Dressmaker on suvaitsevainen ja kaunis satumainen kokonaisuus, jonka vakavat ja kevyet ainesosat ovat hyvässä tasapainossa.

Julkaisuvuosi 2018
First Second
288 sivua
Kirjastosta
Englanniksi

5/5

lauantai 2. kesäkuuta 2018

Toukokuun luetut

Viime kuun säälittävä lukukuukausi ei onneksi toistunut toukokuussa. Toukokuussa luin yhteensä 12 kirjaa: viisi romaania, kaksi länsimaista sarjakuvakirjaa ja viisi mangapokkaria. Kuun tbr-haasteesta sain luettua kaikki sarjakuvat ja Cinderin sekä The Fate of the Tearlingin. Toivottavasti saan vielä ne suomenkielisetkin teokset luettua joskus (Hän sanoi nimekseen Aleia ja Surunhauras, lasinterävä).



Ensimmäiseksi luin Kristin Cashoren Jane, Unlimitedin. Jane, Unlimited kertoo Janesta, joka kutsutaan juhlavieraaksi erikoiseen kartanoon. En voi kuvailla kirjaa juuri muuten kuin hyvällä tavalla outona. Olen kirjoittanut kirjasta oman arvostelunsa. 4/5



Sitten luin Cory Doctorow'n ja Jen Wangin In Real Life -sarjakuvan. In Real Life kertoo Andasta, joka kohtaa suosikkipelissään ongelmatilanteen, kun ystävystyy pelin sääntöjen vastaisen kultafarmaripojan kanssa. Sarjakuvan taide on söpöä ja kertomus on täynnä (tyttö)pelaajaenergiaa, mutta sen white savior -vibat jäivät hieman epämukaviksi. Tästä teoksesta olen kirjoittanut oman postauksensa. 3/5



Samaan postaukseen mahtuu myös Jen Wangin The Prince and the Dressmaker. Tarina kertoo prinssistä ompelijasta, jonka prinssi palkkaa luomaan kauniita mekkoja alter egolleen Lady Crystallialle. Sarjakuva oli huomattavasti enemmän makuuni. Wangin taide on kehittynyt paljon, ja tarina on yhtä aikaa kevyt ja kantaaottava. Kannattaa lukea jo upeiden asujen vuoksi! 5/5



Ihan liian kauan hyllyssä lukemista odottanut Marissa Meyerin Cinder osoittautui juuri siksi kirjaksi, jota tarvitsin toukokuun puolessavälissä. Cinder on scifi-uudelleenkerronta Tuhkimosta, jossa futuristisessa maailmassa elävä Tuhkimo on kyborgi. Se on kiehtova ja nopea lukukokemus, jota edes korkea hype ei lannistanut. Kirjassa tapahtuu paljon, alkuperäisen tarinan piirteitä on sisällytetty kirjaan hyvin mielenkiintoisella tavalla, ja romanssikaan ei ole täysin keskiössä. Omistaisinpa sarjan seuraavan osan! Olen kirjoittanut kirjasta oman arvostelunsa. 5/5



Erika Johansenin The Fate of the Tearling on itse asiassa ollut esillä jo keskeneräiset sarjat -tagissani aiemmin tänä vuonna. Kirja on kolmas osa sarjassa, joka kertoo kaukana ihmisten silmistä varttuneesta Kelseasta, jonka on määrä ryhtyä kuolleen äitinsä jalanjäljissä valtakuntansa kuningattareksi 19 vuotta täytettyään. Tarinan perusasetelma kuulostaa yhdessä lauseessa ehkä tutulta, mutta The Queen of the Tearling sijoittuu itse asiassa tulevaisuuteen, jossa ihmiset ovat omasta tahdostaan siirtyneet "uuteen maailmaan" ilman lääkkeitä tai muita moderneja keksintöjä. Itse kolmas osa oli muuten hyvä, mutta tarinan loppu ei ollut ollenkaan mieleeni. 3.5/5



Sini Helmisen Veden vallassa ei ollut lukusuunnitelmissani, mutta koska olin varannut sen kirjastosta, piti se luonnollisesti lukea heti kun sain kirjan käsiini. Veden vallassa kertoo Marista, joka oppii kantapään kautta, että hänen isänsä höpinät taruolennoista ovatkin totta - Mari havaitsee nimittäin olevansa itse vedenneito. Olin hieman menettänyt toivoni Väkiveriset- sarjan suhteen, sillä toinen osa Kiven sisässä ei ollut kovin hyvä. Veden vallassa oli kuitenkin hyvä yhdistelmä koulukiusaamiskuvausta ja hauskaa dialogia. Olen kirjoittanut kirjasta oman postauksensa. 4/5



Viimeiseksi romaanikseni luin Emily Skrutskien The Abyss Surrounds Us -teoksen. Kirja sijoittuu maailmaan, jossa onnistuneesti kasvatetaan ja kesytetään merihirviöitä suojelemaan aluksia merirosvoilta. Päähenkilö Cassandra joutuu merirosvojen kaappaamaksi, ja joutuu työskentelemään heille hyvin vastahakoisesti. Kirjasta ei toimintaa puutu, ja sitä on kiinnostavaa seurata, mutta kaiken huippuna kirjassa on keskiössä kahden tytön suhde. Kirjasta on oma postauksensa. 4.5/5

Lisäksi luin aika monta pokkaria mangaa. Tbr-haasteeni tiimoilta luin Nio Nakatanin Bloom Into You'n kakkososan ja Haruichi Furudaten Haikyuun ekan pokkarin. Bloom Into You oli jopa parempi kuin muistinkaan, mutta Haikyuu ei niinkään iskenyt enää. Joskin se saattaa johtua siitä, että olen lukenut mangan ensimmäiset parikymmentä lukua joskus, puhumattakaan siitä, että olen nähnyt animenkin. Lisäksi luin Fruits Basketin osat 12 ja 13.



Kuun aikana postissa tuli Chiin The Bride was a Boy -esseemanga, jonka luin melko lailla heti ja yhdeltä istumalta. Vaikka manga selittääkin paljon transasioita (ja muitakin lgbt-asioita) rautalangasta vääntäen, manga on lukemisen arvoinen myös meille länsimaalaisille. Käytetyimmät termit ja teoriat ovat ehkä muotoutuneet lännessä, ja näin ollen olemme esimerkiksi japanilaisia tietoisempia niistä, mutta erityisen kiinnostavaa tässä mangassa on nimenomaan Chiin omat kokemukset japanilaisena Japanissa.

Kesäkuussa yritän osallistua ensimmäiseen lukuhaasteeseeni. Tarkempi tbr löytyy siis linkin takaa, mutta spoilerina kerrottakoon, että listalla on yhteensä 9 kirjaa. Saa nähdä, miten käy! Toivottavasti näemme viimeistään viikon päästä uuden postauksen merkeissä, jos se olisi vaikka kirja-arvostelu pitkästä aikaa...