sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Marraskuun luetut + TBR

Marraskuu oli yllättäen tosi hyvä lukukuukausi! Sain viime kuun kokoomapostauksessani ounastelemani TBR-listan kirjat luettua, ja "muutaman" ekstrankin, sillä luettuja teoksia löytyy lopulta 14; 7 young adult (tai lasten/nuorten) -kirjaa, 2 klassikkoa, 2 tavallista aikuisten kirjaa, 2 tietokirjaa sekä yhden sarjakuvan (plus tietysti joitakin mangapokkareita).


Ensimmäisenä marraskuussa jatkoin Sarah J. Maasin Throne of Glass -sarjaa The Assassin's Blade -esiosan merkeissä. Totta puhuen en ollut enää varma, jatkaisinko sarjaa, sillä etenkin sen keskikohta on kuulemma aika huono. Mielestäni tämä muutamasta novellista koostuva esiosa kuitenkin on kenties paras lukemani osa tähän asti, miksi harkitsenkin asiaa vielä. On hauskaa lukea Celenasta ajoilta, jolloin hän vielä todellakin oli salamurhaaja... 3.5/5


Sain Jennifer Mathieun Näpit irti! -kirjan ennakkokappaleen mukaani Hel-YA!sta, mutta sain sen luettua vasta tässä nyt. Kirja kertoo Vivistä, joka äitinsä menneisyydestä ja koulun arkiseksismistä inspiroituneena feministisen kapinaliikkeen koulunsa tyttöjen kanssa. Kun lopulta aloitin kirjan, luinkin sen muutamassa päivässä, sillä se on todella koukuttava ja nopealukuinen. Kirjassa feminismi on esillä aika ärhäkällä tavalla, mutta kuitenkin ihanan teiniystävällisellä otteella, esimerkiksi tunnettuja feministejä on ihan okei googlettaa! 4/5


 Susan Dennardin Windwitch, on valitettavasti Truthwitchinkin jälkeen pettymys. Sarja kertoo maailmasta, jossa on noitia joilla on keskenään hyvin erilaisia kykyjä. Vaikka en pitänyt Truthwitchistäkään kamalan paljoa, jotenkin Windwitch oli aiempaa tylsempi ja tyyliltään liian hankala, mutta sisällöltään yhtä aikaa liian yksinkertainen. Ei valitettavasti jatkoon. 2/5


Koulun takia päädyin lukemaan Oscar Wilden The Picture of Dorian Grayn. Kirja kertoo Dorianista, joka onnistuu vahingossa kiroamaan oman muotokuvansa niin, että hänen sijaansa tämä maalaus vanhenee. Tämä kirja on aina kuulunut siihen hyvin pieneen joukkoon klassikoita, jotka olen jo pidemmän aikaa halunnut lukea. En jaksa kamalasti tarinoida Dorian Graysta, koska tein sitä koulussa jo ihan riittämiin, mutta kirja päätyi heittämältä suosikkiklassikokseni! 4/5


Jatkoin Elina Rouhiaisen Susiraja-sarjaa kolmannella osalla, Jäljitetyllä. Sarja kertoo Raisasta, joka joutuu muuttamaan Helsingistä pikkukylään äitinsä kuoltua. Sarjan kolmas osa on monilla tavoilla hieman erilainen kuin edeltäjänsä, mutta pidin siitä aika lailla yhtä paljon kuin toisesta osasta. Jäljitetty ei ole mikään maailman paras kirja, mutta mukavan harmitonta suomalaista paranormaalia romanssia, jota lukee nopeasti. Tämä osa avaa Raisan hahmoa enemmän etenkin hänen taustojensa osalta. Ehkä joku voisi väliosaksikin sanoa, mutta katsotaan, miten sarja lopulta päättyy! 2½/5


Neal Shustermanin ja poikansa Jarrod Shustermanin Dry on dystopiamainen kuvaus siitä, että Kalifornian vedentulo lakkaa yhtäkkia. Tästä ehdinkin kirjoittaa jo oman postauksensa tänne. 3/5


Kevin Kwanin China Rich Girlfriend on jatkoa Crazy Rich Asiansiin, joka sai elokuvasovituksenkin tässä äskettäin. Sarja kertoo Rachelista, joka suostuu poikaystävänsä Nickin pyyntöön viettää yhdessä kesää Singaporessa - Nick on vain unohtanut kertoa perheensä olevan sikarikas. China Rich Girlfriend on aika lailla samantasoinen teos kuin edeltäjänsä. Osa seurattavista hahmoista on kiinnostavampia kuin toiset, mutta rikkaiden ihmisten elämään kurkkimisesta pitävät ihmiset varmasti nauttivat, kuin myös näille samoille elämille naureskeleva väestö. 3½/5.


Seuraavaksi luin kandi-inspiraationa Kuka Harry Potter? Avain fantasian maailmaan -teoksen. Kirjassa on erilaisia artikkeleita Potter-ilmiöön liittyen. Itseäni kiinnosti eniten kirjojen tyttöjä ja naisia koskeva artikkeli, mutta sen lisäksi kirjassa keskustellaan esimerkiksi käännöksistä ja fantasiakirjallisuuden kirjoittamisesta ylipäätään. Minusta on kylläkin hieman outoa, että Tomi Kontio on laitettu kirjoittamaan fantasiakirjallisuudesta, sillä hän omassa tekstissään sanoo monesti, ettei pidä fantasiasta... Kontion outous latisti kokonaisuutta, mutta kirja on ihan ok-luettavaa nörttikulttuurista kiinnostuneille, joskaan ei välttämättä hc-potterfaneille. 2/5


Maryan Abdulkarimin ja Eveliina Talvitien Noin 10 myyttiä feminismistä oli nopea välikirja, jonka nappasin mukaani hetken mielijohteesta kirjaston uusien tietokirjojen hyllyltä. Kirja käy läpi nimensä mukaisesti noin kymmenen myyttiä, jotka ovat suurimmalta osin kaikki virheellisiä. Minulle kirja ei juuri tarjonnut mitään uutta, mutta epäilen, että kirjan varsinainen kohdeyleisö koskaan löytäisi teoksen äärelle. En ole myöskään varma kirjan dialogimaisuudesta. Olisiko tämä toiminut paremmin vaikka podcastina? 3/5


Marraskuussa luin lisäksi Elena Ferranten Napoli-sarjaa yhden osan lisää, tällä kertaa toisen osan eli Uuden nimen tarinan. Kirja osoittautui ensimmäistä osaa paljon paremmaksi, ja herätti tällä kertaa oikeasti paljon ajatuksia. Ainakin ensimmäisten osien kohdalta todellakin voisin suositella sarjaa muillekin, jotka eivät juuri uskalla tarttua aikuisten kirjoihin. Päähenkilön lapsuudesta alkava tarina on mukavan luonnollinen ja eheä kokonaisuus niille, jotka eivät vielä voi oikein samaistua nelikymppisten maailmaan. 4/5


Leslye Waltonin The Price Guide to the Occult kertoo nimensä mukaisesti tarinasta, joka lähtee käyntiin siitä, että noitasuvun nuorin Nor löytää hänet pienenä jättäneen äitinsä kirjoittaman "yliluonnollisen hintaoppaan", jossa tämä tarjoaa mustaa magiaa tavan kansalaisille. Kirja on upean tunnelmallinen ja sitoo arkiset ja maagiset elementit hienosti yhteen, mutta lyhyydestään johtuen teos jää melko pintapuoliseksi. Tarinassa on myös joitakin elementtejä, jotka eivät oikein käy järkeen sillä pohjustuksella, minkä kirja tarjoaa. Suosittelen kuitenkin synkkää, hieman maagiseen realismiin kallistuvaa tunnelmallista fantasiaa etsiville. 3/5


Tässä välissä tuli luettua Alison Bechdelin Lepakkoelämää-pokkari, johon on koottu joitakin strippejä hänen pitkäikäisestä Dykes to watch out for -sarjakuvastaan. Sarja kertoo joukosta lesboystävyksiä, ja heidän kaoottisesta elämästään. Ensimmäinen pokkari ei säväyttänyt niin paljoa kuin (spoilers) joulukuun puolella lukemani toinen suomennettu kirja, mutta vanha homo/lesbokulttuuri on aina mielenkiintoista näin vuodesta 2018 käsin. 3/5


Ihme tapahtui, ja luin J.K. Rowlingin Harry Potter and the Philosopher's Stone -kirjan uudestaan! Olen lukenut kirjat viimeksi suomeksi joskus pienempänä hyvin kauan sitten, ja nyt aloitinkin uuden kierroksen, tällä kertaa englanniksi. Yllätyksekseni ainakin ensimmäinen osa on pienestä lapsellisuudestaan ja vähän lolsorandom-syndroomasta kärsivästä worldbuildingistaan huolimatta todella tunnelmallinen ja hauska vuoden kestävä matka päähenkilöidemme mukana! Toinen osa odottelee minua juuri kirjastossa, joten enköhän saa senkin luettua ennen vuodenvaihdetta. 4½/5


Aivan viimeiseksi kirjaksi marraskuussa luin koulua varten William Goldingin Lord of the Fliesin. Kirja kertoo joukosta koulupoikia, jotka päätyvät vieraalle saarelle keskenään ilman aikuisia. Tuntuu muuten tosi hölmöltä antaa juonikuvaus jostain näin tunnetusta kirjasta, heh. Etenkin teoksen loppuosuus on todella jännittävä, mutta loppujen lopuksi pidän Dorian Graysta ehkä enemmän... Lukemistani klassikoista ehkä helppolukuisin, joten tästä voisi tulla vielä monille se Eka Klassikko!

Lista lukemistani mangoista:


  • Nio Nakatani: Bloom Into You 5: Seuraava osa ei voi ilmestyä liian nopeasti! 
  • Asahi Tsutsui: Jumping 3: Edelleen todella kiva hevosmanga samaistuttavalla luuseripäähenkilöllä.
  • Haruko Kumota: Rakugo shinjuu 4-8: Innostuin lukemaan tätä sarjaa ihan urakalla.... muutamaa vikaa osaa odotellessa.

TBR

Ajattelin joulukuussa lukea loput kaksi Lepakkoelämää-kirjaa, ja mahdollisesti myös Bechdelin Äideistä parhain -sarjakuvan. Mikäli kirjaston kirjoilta ehdin, haluaisin lukea viimein omasta hyllystäni etenkin Becky Albertallin ja Adam Silveran What If It's Us -teoksen. Lisäksi yritän lukea ainakin seuraavanlaisen listan kirjaston kirjoja, jotka olen varannut tai lainannut:
  • Elina Rouhiainen: Vainuttu
  • Marissa Jaakola: Takaisin valoon: kaapatun suomalaisnaisen selviytymistarina
  • Banana Yoshimoto: Lizard
  • Elena Ferrante: Ne jotka lähtevät ja ne jotka jäävät
  • Harry Potter and the Chamber of Secrets
Mukavaa joulukuun alkua kaikille, jotka selvisivät tämän jättipostauksen loppuun!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti