A Court of Thorns and Roses -trilogian toinen osa. Arvostelu ensimmäisestä osasta täällä.
Ikuisuuksia kestäneen reading slumpin jälkeen sain viimein kokonaisen kirjan luettua. Sarah J. Maasin A Court of Mist and Furyn lukeminen kesti silti ihan naurettavan kauan, ja olenkin lueskellut sitä hitaasti suunnilleen koko huhtikuun ajan. Hitauteen vaikuttivat myös koulukiireet ja kyseisen teoksen melkoinen pituus, vaatimattomat 600 sivua. Mainitsen tämän, koska luulen että olisin nauttinut kirjasta vielä enemmän jos olisin päässyt sen tarinaan kunnolla sisälle.
Feyre on pelastanut rakastajansa ja ystävänsä Amaranthan kynsistä, mutta yksi on ja pysyy - nimittäin Feyren sopimus Rhysandin kanssa. Feyren elämä Tamlinin hovissa on täydellistä, mutta todenmukaiset painajaiset hankaloittavat hänen elämäänsä. Niistäkin huolimatta Feyren pitää kuukauden välein viettää viikko Rhysandin kanssa. Onko pelätty High Lord kuitenkaan niin paha kuin maine kertoo?
ACOMAF on kuitenkin edeltäjäänsä parempi kaikin tavoin. Koska miljöö ja hahmot on jo kehitetty ja esitelty, sen päälle on hyvä rakentaa. Feyren, ja samalla lukijan, elämänpiiri laajenee upeisiin maisemiin Tamlinin hovista, mutta itse kiinnitin eniten huomiota hahmoihin ja hahmokehitykseen. Kirjan myötä mielikuvani Tamlinista meni entistä huonommaksi. Rhysand sen sijaan nousi suosikikseni.
En ole aivan varma, pitäisikö Feyrea pitää naurettavan ylivoimaisena mary suena. Ensimmäisessä kirjassa hänen luonteensa oli kiinnostava, mutta ACOMAFissa Feyrella alkaa olla potentiaalia melkein ihan kaikkeen mahdolliseen. ACOMAF-Feyre ehkä antaa rakkauden tulla elämäänsä helpommin kuin ACOTAR-Feyre, mutta minua alkoi jo hieman häiritä se, miten olemattomia hänen ystävyyssuhteensa naispuolisiin ihmisiin ovat. Lisäksi alkoi pistää silmään se, miten kirjassa käytetään jatkuvasti sanoja male ja female ihmisiin viitattaessa - on tosi raskasta nähdä naispäähenkilö kutsumassa toisia naisia femaleksi mielensä sisällä. Toisaalta Feyre saa sen anteeksi, sillä fiktion maailmassa ei ole liikaa hänen kaltaisiaan "voimafantasia"-naispäähenkilöitä.
Mainitsin ykkösosan arvostelussani seksikohtaukset. No, tällä kertaa aikuissisältöä oli enemmän. Maasin seksikohtaukset eivät ehkä ole kamalimpia koskaan lukeamiani, mutta ainakin tässä sarjassa ne voivat olla melko yksityiskohtaisia. Jossain kohtaa ne menivät jo melko naurettaviin melkein-fanfiction-sfääreihin, mutta kaiken kaikkiaan ne ovat aika kivoja sen takia, että naisosapuolellakin on valtaa.
Ensimmäisen osan tavoin kirjaa vaivaa dramaattisen lopun äkkinäisyys. Ihan kuin Maas olisi vain naputellut Word-tiedostoaan melkein 600 sivun ajan, katsonut sivumäärää ja päättänyt vaan heittää jotain draamaa loppuun. Lopulta loppuratkaisu on ihan kiinnostava, mutta siitä olisi saanut voimakkaamman venyttämällä tiettyjä kohtauksia hieman.
Maasin kirjoitustyylistä en keksi edelleenkään kamalasti pahaa sanottavaa. Se hoitaa homman kotiin. Luenkin näitä kirjoja juonen, en kirjallisen nerouden tähden. Siihen se taipuu loistavasti. Jännittävästä juonesta huolimatta minun oli jostakin määrittelemättömästä syystä vaikea saada kirja luettua. Toivottavasti kolmas osa nappaa minut mukaansa hieman paremmin.
Julkaisuvuosi 2016
Bloomsbury Children's
626 sivua
Oma
Englanniksi
4/5
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti