lauantai 19. toukokuuta 2018

Kristin Cashore: Jane, Unlimited


Kristin Cashoren Jane, Unlimited oli miellyttävä yllätys kirjastoni nuortenhyllyllä. Se on ilmestynyt aika äskettäin ja sai jonkin verran ylistystä ainakin booktubessa, mutta en muista nähneeni siitä mitään mainintaa esimerkiksi suomalaisissa kirjablogeissa. Näin ollen oli aika erikoista bongata se lähikirjastostani. Kiitos sille mysteerihenkilölle kirjaston henkilökunnasta, joka pysyy perillä englanninkielisten nuortenkirjojen julkaisuista!

Jane, Unlimited kertoo yliopiston kesken jättäneestä Janesta. Janen kasvattanut täti Magnolia on kuollut äskettäin, ja hänen koko elämänsä tuntuu menettäneen suuntansa. Jane saa kutsun vanhan tuttunsa Kiranin suvun kartanossa, Tu Reviensissä,  järjestettäviin juhliin. Kaikesta huolimatta hänen on pakko mennä, sillä hän lupasi edesmenneelle tädilleen mennä Tu Reviensiin kutsuttaessa. Perillä hän huomaa, että Tu Reviens on todellakin täynnä mahdollisuuksia.

Olen nähnyt Jane, Unlimitedia kuvailtavan joko choose your own adventure -kirjana tai samana tarinana kerrottuna useassa eri genressä. Onneksi kirja ei ole varsinaisesti kumpaakaan. Kirja pitää lukea kannesta kanteen, ja lukija todistaa kaikki eri kirjan osat peräkkäin, mutta osin myös yhtä aikaa (ei käy järkeen? kannattaa lukea itse). Genre vaihtuu joka osassa, mutta kirjaimellisesti samoja tapahtumia ei sentään tarvitse todistaa.

En tiedä voiko kirjaa osuvammin kuvata kuin sanalla outo. Lukijalla kestää hyvin kauan ymmärtää, mitä on tekeillään. En ole vieläkään täysin varma sisäistinkö kaiken tiedon onnistuneesti. Kirjailijalla on lähinnä fantasiataustaa, joten koko kirjan olemassaolokin on mysteeri minulle. Jane, Unlimitedissa on toki mm. scifielementtejä, joten se ei mene aivan perus Agatha Christiemäisestä mysteeristä.

Itse pidin tarinan uniikkiuden lisäksi myös sen hahmoista. Jane itse on todella pidettävä päähenkilö, johon on yhtä aikaa helppo samaistua, mutta toimii myös omana hahmonaan eikä pelkkänä self-insert-mahdollisuutena. Muista hahmoista voisin mainita Kiranin, Ivyn ja Ravin, joista pidin hyvin paljon. Etenkin Ravi on niin virkistävä hahmo. Viimeisenä mainittakoon, että kirjassa rakastetaan moniin suuntiin. Toisin sanoen, mm. vähän tyttörakkautta on luvassa.

Kirja vangitsee nuoruuden tuskan kerrankin sen arkisemmassa muodossa. Lukija ei joudu kohtaamaan mitään kolmetoistavuotiaiden teiniangstia, vaan masennusta, koulujen keskeyttämistä ja yleistä hankaluutta. Samaistuttavuus toimii etenkin, jos pystyy nauttimaan kirjan lukuisista melko vaivattomista nörttiviittauksista. Doctor Who ja Scrabble-peli tulevatkin esille useasti. Kaikki nämä mukavan arkiset ja samaistuttavat aspektit ovat jännittävässä kontrastissa kirjan mysteerin kanssa, ja kokonaisuus toimii erittäin hyvin.

2017
Kathy Dawson Books
453 sivua
Kirjastosta
Englanniksi

4/5

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti